Ecuadorissa käynnissä sisäinen aseellinen konflikti – ainakin 10 kuollut

Ecuadorissa ainakin kymmenen ihmistä on saanut surmansa rikollisjengeihin yhdistetyissä väkivaltaisuuksissa, kertovat viranomaiset.

Kuolleiden joukossa kerrotaan olevan kaksi lainvalvontaviranomaista.

Kahdeksan ihmistä kuoli ja kolme loukkaantui sarjassa iskuja Guayaquilin satamakaupungissa, paikallinen poliisipäällikkö sanoi lehdistötilaisuudessa.

Viestipalvelu X:ssä julkaistussa erillisessä lausunnossa poliisi kertoi myös, että aseistetut rikolliset olivat surmanneet kaksi poliisia läheisessä Nobolin kaupungissa.

Presidentti Daniel Noboa julisti eilen, että maassa on käynnissä sisäinen asellinen konflikti.

Hän oli aiemmin julistanut maahan jo kansallisen hätätilan vankiloiden hallitsemattoman tilanteen sekä huumejengien vuoksi.

Presidentti määräsi eilen sotilasoperaatioita rikollisryhmiä vastaan sen jälkeen, kun aseistetut henkilöt hyökkäsivät televisiostudioon ja jengirikolliset sieppasivat poliiseja sekä räjäyttivät pommeja useissa kaupungeissa.

Kovaa vauhtia kärjistyvää turvallisuuskriisiä edelsi muun muassa Los Choneros -huumejengin johtajan vankilapako, joka huomattiin sunnuntaina.

Juttua täydennetty kello 5.38 tiedoilla kuolonuhreista.

Lue myös:

    Uusimmat