Mainos

Duuma lykkäsi Kirijenkon käsittelyä

Venäjän parlamentin alahuone eli duuma lykkäsi tänään vt. pääministeri Sergei Kirijenkon nimityksen käsittelyä. Viime viikolla maan hallituksen erottanut Jeltsin on nimittänyt Kirijenkon ehdokkaakseen uuden hallituksen johtoon.

Duuman kommunistisen puhemiehen Gennadi Seleznjovin mukaan käsittelyn ajankohta ilmoitetaan ensi tiistaina sen jälkeen, kun keskeiset poliittiset vaikuttajat ovat ensin tiistaina käyneet pyöreän pöydän keskustelun uuden hallituksen kokoonpanosta. Duuma käsittelee Kirijenkon nimittämistä ilmeisesti ensi viikon perjantaina.

Torstaina Jeltsin nimitti jo aiemmin nimeämänsä Kirijenkon uudelleen pääministeriehdokkaakseen: näin duuma sai viikon lisäaikaa pohtia Kirijenkon ehdokkuutta. Jeltsin on uhannut hajottaa parlamentin, mikäli se ei hyväksy Kirijenkoa uudeksi pääministeriksi.

Yhteishallitus ei tule kysymykseen

Jeltsin teki perjantaina selväksi, ettei hän aio hyväksyä oppositiossa olevia kommunisteja mukaan uuteen hallitukseen, vaikka myös kommunistien mielipiteitä kuunnellaan pyöreän pöydän neuvotteluissa. Presidentti pitää myös kiinni edellisen, Viktor Tshernomyrdinin johtaman hallituksen tiukasta talouspolitiikasta.

-Presidentti on osoittanut poliittista halua keskustella parlamentin kanssa uuden hallituksen muodostamisesta. Tämä ei kuitenkaan millään muotoa tarkoita, että presidentti tukisi koalitiohallituksen muodostamista, Jeltsinin tiedottaja Sergei Jastrzhembski sanoi.

Huolta talouden linjasta

Ongelmat uudet hallituksen muodostamisessa ovat herättäneet myös pelkoa Venäjän talousuudistusten tulevaisuudesta.

Liberaaleja edustava valtiovarainministeri Mihail Zadornov vakuutti kuitenkin perjantaina, että talouden tiukka linja jatkuu myös uuden hallituksen aikana. Zadornov on yksi Tshernomyrdinin erotetun hallituksen jäseniä, joiden ministerinimityksen Jeltsin on vahvistanut muun hallituksen erottamisen jälkeen.

Zadornovin mukaan uusi sopimus Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n kanssa on lähes valmis allekirjoitettavaksi.
-Sopimus allekirjoitetaan ensi viikolla, hän lisäsi. Myös IMF:n johtaja Michel Camdessus oli torstaina toiveikas sopimuksen syntymisen suhteen. Sopimuksen myötä Venäjä saa uuden 670 miljoonan lisälainoituksen valuuttarahastolta.
(STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.