Donald Trump nosti virkarikossyyttensä tapetille Twitterissä – vaatii ilmiantajaa astumaan esiin: "Lopettakaa huijaaminen"

Tuoko joulupukki Donald Trumpille virkarikossyytteen? Kongressin alahuone äänestää syyteprosessin käynnistämisestä 4:52
Tuoko joulupukki Donald Trumpille virkarikossyytteen? Kongressin alahuone äänestää syyteprosessin käynnistämisestä.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vaati tänään Twitterissä itseään koskevan virkarikostutkimukseen johtaneen valituksen tehneen henkilöllisyyden paljastamista.

Trump väittää, että Yhdysvaltain "valemediat" tietävät, kuka hänet ilmiantoi, mutta ilmiantajaa ei paljasteta, sillä hän kuuluu demokraatteihin ja palajstus voisi käydä puolueelle kalliiksi.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä

Valkoisessa talossa työskennelleeksi tiedusteluvirkailijaksi kuvattu henkilö oli ensimmäinen, joka esitti huolensa Trumpin yrityksistä painostaa Ukrainaa tutkimaan demokraattienJoe Bideniä.

Lukuisat diplomaatit ja kansalliset turvallisuusviranomaiset ovat vahvistaneet valituksen perusviestin oikeaksi.

Työskentelikö ilmiantaja Bidenille?

Kiistanalaista on yhä määräsikö Trump lähes 400 miljoonan dollarin sotilasavun pidättämistä Ukrainalta saadakseen maan presidentin tutkimaan Joe Bideniä ja hänen poikaansa Hunter Bideniä

Ilmiantajan juristi Mark Zaid kertoi Twitterissä tänään, että hänen asiakkaansa oli tarjoutunut vastaamaan republikaanisten lainsäätäjien kysymyksiin kirjallisesti. Tarjous alleviivaa Zaidin mielestä ilmiantajan toivetta siitä, että valitus käsitellään puolueettomasti.

Konservatiivisissa viestintävälineissä ilmiantajan henkilöllisyydestä on esitetty spekulaatioita ja republikaanien leiristä löytyy niitä, jotka uskovat hänen työskennelleen Bidenin leivissä.

Uutista päivitetty 3.11.2019 kello 21:51. 

Lue myös:

    Uusimmat