Näin Trumpin virkarikostutkinta etenee – tänään edessä merkittävä hetki: Jos edustajainhuoneen esitys menee läpi, alkavat kuulemiset ja lopulta oikeudenkäynti

Yhdysvaltain senaatin ja edustajainhuoneen mukaan presidentti Donald Trumpin Ukraina-puhelun ilmianto johtaa jatkotutkimuksiin – Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Mari Karppinen kertoo tuoreimmat tunnelmat rapakon takaa 2:21

Yhdysvaltain kongressin edustajainhuone äänestää tänään presidentti Donald Trumpin virkarikostutkinnan jatkumisesta. Jos tutkintaa jatketaan, seuraavaksi luvassa ovat televisioidut todistajien kuulemiset, syyte ja lopulta oikeudenkäynti.

Tänään Yhdysvaltain kongressin edustajainhuone äänestää demokraattien esityksestä, jolla määritellään presidentin virkarikostutkinnan pelisäännöt.

Demokraatit haluavat tutkinnasta läpinäkyvämmän: esityksen mukaan kuulustelut ja niiden pöytäkirjat olisivat jatkossa julkisia. Myös vanhat pöytäkirjat julkaistaisiin. The Guardianin mukaan ehdotukset mukailevat pitkälti presidentti Bill Clintonin virkarikostutkintaa vuonna 1998.

Edustajainhuone on demokraattienemmistöinen, joten esitys menee todennäköisesti läpi ja tutkintaa jatketaan.

Mitä tapahtuu seuraavaksi? 

Seuraavaksi alkaisivat julkiset, televisioidut todistajien kuulemiset kongressin edessä. Kuulemiset voitaisiin arviolta aloittaa 12. marraskuuta.

Tämänpäiväisen esityksen mukaisesti myös Trumpin asianajaja voisi kuulustella todistajia, mutta hänen toimiaan voitaisiin rajoittaa, jos Valkoinen talo yrittää jollain keinoilla viivyttää tai hankaloittaa tutkintaa.

Televisioidut, useita tunteja kestävät ja odotettavasti dramaattiset todistajien kuulemiset voivat muuttaa yleisön mielipidettä merkittävästi. Tällä hetkellä Trumpin virkarikostutkintaa kannattaa 48,2 prosenttia yhdysvaltalaisista, kertoo FiveThirtyEight -kannatuslaskuri.

Jos tutkinta etenee odotetusti, varsinainen virkarikossyyte voitaisiin nostaa vuoden loppuun mennessä.

Sen jälkeen kongressin ylähuoneessa eli senaatissa alkaa oikeudenkäynti, jonka lopuksi senaattorit äänestävät, onko presidentti syyllistynyt virkarikokseen.

Jos yli kaksi kolmasosaa senaatista äänestää presidentin syyllisyyden puolesta, presidentti pannaan viralta.

Kuinka todennäköistä viraltapano on?

Senaatin äänestyksen lopputulos oikeudenkäynnissä on huomattavasti tämänpäiväistä äänestystä isompi kysymys, sillä senaatissa enemmistö on republikaaneja. 

Jos puoluetoverit asettuvat odotetusti Trumpin taakse, on lopputulos selkeä: Trump todetaan syyttömäksi ja presidentti jatkaa virkaansa normaalisti.

Sitä pidetään tällä hetkellä todennäköisimpänä vaihtoehtona. Yksikään republikaanien senaattori ei ole kertonut kannattavansa presidentin viraltapanoa.

Yhdysvaltalaismediat kuten The Washington PostThe New Yorker ja CNN kuitenkin muistuttavat, että se on myös mahdollisuus Trumpin haastamiseen ja kyseenalaistamiseen puolueen sisältä. Useat puoluetoverit ovat tuominneet esimerkiksi presidentin päätöksen vetää sotilasjoukot Pohjois-Syyriasta jättäen kurdit Turkin hyökkäyksen armoille.

Useat maltilliset republikaanit ovat ilmaisseet tyytymättömyytensä Trumpiin jo hänen kampanjoidessaan presidentiksi vuonna 2016, aina tähän päivään saakka. 

Jos todistajanlausunnoissa ilmenee jotain hyvin raskauttavaa, republikaanien rivit voivat horjua.

Mistä kaikki alkoi?

Kongressin edustajainhuoneen puhemies ja demokraattien poliitikko Nancy Pelosi ilmoitti 24. syyskuuta, että presidentti Trumpista aloitetaan virkarikostutkinta. Tutkinnan taustalla olivat kevään ja kesän aikana julkisuuteen nousseet väitteet presidentin mahdollisesta vehkeilystä.

Trumpin epäillään väärinkäyttäneen asemaansa ja juonitelleen ulkomaisen vallan kanssa saadakseen itse etua Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. 

Syytös koskee puhelinkeskustelua, jonka aikana Trumpin syytetään painostaneen Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyitä aloittamaan rikostutkinnan Joe Bidenistä ja tämän pojasta Hunter Bidenistä.

Joe Biden on demokraattien poliitikko ja ennakkosuosikki puolueen presidenttiehdokkaaksi vuoden 2020 vaaleissa. Poika Hunter Biden on ollut pitkään ukrainalaisen kaasuyhtiön hallituksessa, ja kyseisen yhtiön johtajaa on epäilty väärikäytöksistä.

Trumpin syytetään painostaneen Zelenskyita aloittamaan tutkinta. Trumpin on myös syytetty asettaneen tutkinnan aloittamisen vastineeksi noin 351 miljoonan euron sotilasavustuksesta, joka on merkittävä konfliktin kanssa kamppailevalle Ukrainalle.

Trump itse on kutsunut virkarikostutkintaa poliittiseksi ajojahdiksi ja "noitavainoksi". 

Lue lisää: 

Lue myös:

    Uusimmat