Deittailu ilman seksiä tuotti tuskaa ja tuloksia: "En halua tätä elämääni, miksi olettaisin kenenkään muun haluavan?"

Nuori nainen kärsii monista sairauksista, joiden vuoksi yhdyntä on hänelle kaikkea muuta kuin nautinnollista.

Laran vaginaan sattuu. Eikä ihme, sillä nuori nainen kärsii endometrioosista eli kohdun limakalvon sirottumataudista, emätinkouristuksista, ulkosynnyttimien kipuna ja kirvelynä oireilevasta vulvodyniasta, kivuliaasta virtsarakon tulehduksesta sekä lantiopohjan toimintahäiriöistä. Yhdyntä tuntuu Larasta kidutukselta.

Vaivoista sekä miessuhteista puhuminen ystävien kanssa on Larasta vaivaannuttavaa, sillä läheiset eivät kykene ymmärtämään Laran kokemaa tuskaa niin seksissä kuin jokapäiväisessä elämässä.

– Ette voi kuvitella, miltä tuntuu nähdä itsensä tulevaisuudessa vain kipu kumppaninaan, sanoo Lara Youtube-videollaan.

Lääkärikäynneillä arvuuteltiin, oliko naisella seksuaalisia traumoja ja annettiin neuvoksi rentoutua vaikka lasillisella viiniä. Kun Lara vihdoin sain kivulleen moniosaisen nimen, hän tajusi myös, kuinka vaikeaa tuskasta olisi päästä eroon.

Kaikilla on oma taakkansa kannettavanaan

Pari vuotta sitten heteroseksuaalinen Lara kuitenkin päätti yrittää miesten tapailua. Huonolla menestyksellä, sillä moni mies tyrmäsi alkuunsa idean seksittömästä suhteesta.

– En halua tätä elämääni, miksi olettaisin kenenkään muunkaan haluavan? kysyy Lara.

Kesti aikansa ennen kuin nainen tajusi, että kaikilla ihmisillä on oma taakkaansa kannettavanaan. Oikean ihmisen löytäessään tällä taakalla ei ole mitään merkitystä.

– Tiedän, että tämä kuulostaa inspiroivalta Instagram-sitaatilta, mutta se on totta, kirjoittaa Lara kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Hän itse löysi miehen, joka ei kaipaa tavanomaista seksiä, eikä harmistu Laran kärsimistä kivuista. Jos toista rakastaa henkilönä, yhdyntä on sivuseikka.

Lähde: YoutubeBuzzFeed

 ***


Lue myös:

    Uusimmat