Cristiano Ronaldon kohuhaastattelu tuli muille pelaajille täytenä yllätyksenä – näin joukkue reagoi välit peruuttamattomasti rikkoviin kommentteihin

Cristiano Ronaldo latasi Piers Morganin haastattelussa kovaa tekstiä päävalmentajastaan Erik ten Hagista sekä seurastaan Manchester Unitedista. Sky Sportsin toimittaja Kaveh Solhekolin mukaan Ronaldon antama haastattelu tuli yllätyksenä joukkuetovereille sekä ten Hagille.

Ronaldon kausi Manchester Unitedissa on ollut myrskyisä. Tehoja ei ole tullut ja supertähti jätettiin jo kertaalleen ulos joukkueen kokoonpanosta, kun hän oli marssinut Tottenham-ottelussa stadionilta ulos jo ennen ottelun päätöstä. 

Viime viikonlopun ottelussa Fulhamia vastaan Ronaldoa ei myöskään nähty. Hänelle oli Solhekolin mukaan kerrottu, että hän ei olisi avauskokoopanossa, mutta olisi joukkueen mukana. Ronaldo kertoi seuralle, että hän olisi sairaana.

Morganin haastattelussa Ronaldo sanoi ten Hagista, että hän ei osoita kunnioitusta sellaisia henkilöitä kohtaan, jotka eivät kunnioita häntä. Ronaldo totesi myös, että Manchester United pitäisi rakentaa uudelleen perustuksista lähtien.

– Kukaan Unitedissa ei ole osoittanut epäkunnioitusta Ronaldoa kohtaan, ei senkään jälkeen, kun hän pyysi päästä lähtemään pois ja kieltäytyi tulemasta kentälle Tottenham-ottelussa. Manchester United harkitsee todennäköisesti nyt kaikkia vaihtoehtoja Ronaldon suhteen, Solhekol kirjoitti.

Ronaldo kertoi jo elokuussa, että hän aikoo kertoa totuuden. Tuolloin ei ollut vielä selvää, missä haastattelussa näin tulisi tapahtumaan. Viimeaikaisten tempauksien perusteella voi kuvitella, että Ronaldon aika Manchester Unitedissa alkaa olla ohi. 

– Valmennus ja pelaajat eivät ymmärrä, miksi hän on sanonut niin. He ovat suuresti pettyneitä, että hän osoittaisi tällä tavalla epäkunnioitusta seuraa, valmentajaa ja joukkuetovereitaan kohtaan. Erik ten Hag ja Manchester Unitedin pelaajat ovat todella pettyneitä Ronaldon haastattelusta ja sen ajoituksesta. Seura sai tietää haastattelusta vasta kuin he olivat valmistautumassa kotimatkaan Lontoossa pelatusta Fulham-ottelusta, Solhekol totesi.

"Ronaldo on mennyttä aikaa"

The Timesin toimittaja Henry Winter oli samoilla linjoilla Solhekolin kanssa.

– Ronaldo on mennyttä aikaa, Erik ten Hag on tulevaisuutta. Ronaldolla oli vain muutamia hyviä pointteja seuran fasiliteeteista ja standardeista. Ten Hag on itse ottanut jälkimmäisen esille. Joukkue osoitti joukkuehenkeään ilman Ronaldoa Fulham-vieraspelissä. Heillä on suuri lahjakkuus Garnachossa (Alejandro), Winter kirjoitti Twitterissä.

– Sillä hetkellä, kun Manchester Unitedin pelaaja luulee olevansa suurempi kuin seura, hän on pakotettu lähtemään. Ronaldon olisi pitänyt lähteä kesällä. Hän oli loistava pelaaja, mutta hän ei sovi ten Hagin henkeen. Ronaldolle se on ohi. Kiitos kaikista muistoista, mutta ei kaikista purkauksista, Winter jatkoi.

Ronaldo on pelannut tällä kaudella kymmenen ottelua Valioliigassa ja saldona on ollut vain yksi maali. Viime kaudella 37-vuotias portugalilainen oli joukkueensa paras maalintekijä 18 osumallaan. Eurooppa-liigassa verkko on heilunut kahdesti.

Katso alta Cristiano Ronaldon kommentteja Piers Morganin haastattelusta.

Lue myös:

    Uusimmat