Mainos

Clinton vaati kauppapoliittisia lisävaltuuksia

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton käynnisti eilen kampanjan kauppapoliittisten neuvotteluvaltuuksiensa laajentamiseksi. Clintonin tavoitteena on saada Yhdysvaltain kongressilta niin sanotut nopean tien neuvotteluvaltuudet meneillään oleviin alueellisiin vapaakauppaneuvotteluihin.

Valkoisessa talossa pitämässään puheessa Clinton korosti, että nopean tien valtuuksien avulla Yhdysvaltojen asema maailmantaloudessa vahvistuisi.
-Nopean tien neuvotteluvaltuuksilla pystyisimme poistamaan kaupan esteitä aloilta, joilla olemme edelläkävijöitä ja joista tulevaisuutemme on riippuvainen, Clinton sanoi.

Hänen mukaansa jokainen aikaansaatu vapaakauppasopimus edistäisi yhdysvaltalaisten hyödykkeiden ja palveluiden menekkiä.

Nopean tien neuvotteluvaltuuksien avulla Clintonin hallinto pystyisi neuvottelemaan muun muassa Pohjois-Amerikan vapaakauppa-alueen Naftan laajennuksesta ilman, että kongressi kykenisi vaikuttamaan sopimuksen lopulliseen sisältöön. Kongressi voisi vain joko hyväksyä tai hylätä sopimuksen.

Yhdysvalloissa lukuisat kongressin jäsenet ovat suhtautuneet kriittisesti Clintonin vapaakauppahankkeisiin, koska niiden uskotaan heikentävän yhdysvaltalaisten työntekijöiden asemaa ja edistävän ympäristön saastumista.
(STT-Reuter)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.