Christian Heljangon maagisuus heijastuu yllättävällä tavalla Tapparaan
Tapparan maalilla Christian Heljanko on ollut maagisessa vireessä koko kevään ajan. Kirvesrintojen apuvalmentaja Juha Juujärvi nostaa nyt esiin hieman yllättävältä kuulostavan vaikutuksen, mikä Heljangosta heijastuu kirvesrintojen leiriin.
Normaalisti voisi ajatella niin, että maalivahdin tekeminen näkyy ja heijastuu edessä olevan joukkueen puolustusvarmuuteen.
Tapparan veräjänvartija Christian Heljanko on ollut niin kovassa vireessä, että kirvesrintojen apuvalmentaja Juha Juujärvi nostaa esiin erilaisen vaikuttavan seikan.
Hän puhuu siitä, miten Heljangon maagisuus on vaikuttanut Tapparan viimeistelypuoleen.
– Jos tietää, että maalivahti pystyy torjumaan hyvin ja joukkue osaa puolustaa vahvasti, niin silloin ei ole hirveän kiire tehdä tarvittavia maaleja. Jos taas puolustamisessa ja maalivahtipelissä on pientäkään epävarmuutta ilmoilla, niin silloin se herkästi näkyy pienenä hosumisena viimeistelypuolella, Juujärvi miettii MTV Urheilulle.
Heljanko on kopannut kiekkoja kevään 11 pudotuspelissä torjuntaprosentilla 93,46. Mukaan on mahtunut kaksi nollapeliä.
Tapparan kapteeni Otto Rauhala jakaa isolla kädellä arvostusta Heljangon suuntaan.
– Tuntuu siltä, että jos vaikka jonkun mielestä joku helppo maali menee tai jos on vähän heikompi peli alla, niin silloin on selvää, että seuraavassa pelissä luukut ovat kiinni. Tuo on todella hieno ominaisuus hänessä, Rauhala kehuu Heljankoa.
– Hän tuo rauhaa meidän tekemiseemme. Hän on viimeinen lukkomme ja hän on voittava pelaaja, Rauhala jatkaa Heljangon kehumista.
Tappara kohtaa finaaleissa Pelicansin. Sarja alkaa lauantaina Tampereella.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää