Viime kaudella JYP teki kovan tempun kansainvälisillä kentillä, kun se voitti jääkiekon Mestarien liigan eli CHL:n. Kauden jälkeen hurrikaaniseuralta nähtiin isoja ratkaisuja, kun JYP erotti päävalmentajana toimineen Marko Virtasen. Uusi nokkamies on Lauri Merikivi. Suurelle yleisölle vielä tuntematon kasvo saa johdettavakseen varsin kokeneen JYP-miehistön.
Keväällä JYPin kovat ratkaisut herättivät porinaa, sillä Virtanen sai potkut varsin nopeasti sen jälkeen, kun hänelle oli myönnetty jatkosopimus.
Potkujen taustatekijä liittyi jyväskyläläisten heikkoon menestykseen kevään pudotuspeleissä. JYPin taival päättyi puolivälieriin HIFK:ta vastaan.
Virtasen seuraajaksi nimitettiin Merikivi, joka on toiminut aiemmin Kärppien B-junioreiden, JYPin A-junioreiden ja Mestis-seura Heinolan Peliittojen päävalmentajana.
Keväällä Merikivi kuului Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkueen valmennusjohtoon. Näin ollen hänen kaulaansa ripustettiin kultamitali Venäjällä pelattujen MM-kisojen päätteeksi.
Jos avaat jääkiekkoon liittyvää ideologiaasi, niin millainen se on, Lauri Merikivi?
– En näe niin, että ”tässä on jääkiekko ja tässä kaikki muu”. Kyllä se vain niin menee, että kaikki liittyy kaikkeen. Miten olemme yhdessä joukkueen kanssa, miten pelaajat ja kaikki joukkueen jäsenet toimivat keskenään. Se on se lähtökohta ja se näkyy sitten myös jäällä. Kyllä meidän pitää tehdä yhdessä asioita, Merikivi avaa omaa valmennuksellista lähestymistapaa MTV Sportille.
Merikivi haluaa nostaa tapetille erityisesti yhden aiheen.

