Charles Leclercin leiri raivostui Ferrarille – tallipäällikkö päätyi tulenkatkuiseen keskusteluun

Belgian Spassa ja Italian Monzassa voittoa juhlinut Ferrarin monacolaiskuljettaja Charles Leclerc oli kaikkea muuta kuin tyytyväinen sunnuntain Singaporen GP:n jälkeen. Leclerc oli hallinnut viikonloppua ja Singaporen kisan alkuhetkiä. Leclerc menetti kuitenkin ykkössijan ja kisan voiton tallikaverilleen Sebastian Vettelille varikkopysähdysten yhteydessä.

Ferrarin sisällä Vettel pysähtyi kierrosta ennen Leclerciä. Tämä kannatti, sillä Vettel ajoi erittäin lujaa uusilla kovan seoksen renkailla.

Vettel palasi radalta Leclercin eteen.

Leclerc ihmetteli Ferrarin päätöstä jo kisan aikana.

– Tämä on epäreilua, monacolainen kiukkusi talliradiossa.

Leclerc näki tilanteen niin, että hänet olisi pitänyt ottaa ensin varikolle.

Leclercin leiri kävikin hyvin kuumana tapauksesta. Sky Sportsin mukaan monacolaiskuskin manageri Nicolas Todt oli käynyt hyvin tulenkatkuisen keskustelun Ferrarin tallipäällikön Mattia Binotton kanssa.

– Sanoin hänelle, että tiedän Charlesin olevan vihainen ja turhautunut. Mutta se on vain hyvä juttu. Noin kunnianhimoisen kilpailijan pitääkin ajatella, Binotto selitti ja jatkoi Todtin kanssa käydystä keskustelusta:

– Sanoin hänelle, että hän kyllä ymmärtää jossain vaiheessa ison kuvan. Ja olen varma, että hän ymmärtää syyn sille, että miksi päätimme tehdä noin.

Binotton mukaan Ferrari päätti kutsua Vettelin aikaisessa vaiheessa varikolle siksi, koska hänen takanaan ollut Red Bullin Max Verstappen aikoi pysähtyä.

– Tuo oli samalla paras mahdollisuus Hamiltonin ohittamiseen, Binotto mietti ja jatkoi:

– Tuo oli oikea aika ottaa Sebastian sisään. Ei kysymystäkään siitä. Hän ajoi erittäin hyvin uusilla renkailla ja hän oli sitten Charlesin edessä. Emme yksinkertaisesti voineet ottaa Charlesia sisään siinä vaiheessa, koska hän johti kisaa. Ei silloin pysähdytä ensimmäisenä, Binotto perusteli. 

Lue myös:

    Uusimmat