Rallin kaksinkertainen maailmanmestari ja nelinkertainen Dakar-voittaja Carlos Sainz harkitsee asettumista ehdolle Kansainvälisen autoliiton (FIAn) joulukuisessa puheenjohtajakisassa.
Lue myös: Rallilegenda haastaa kohutun FIA-pomon? Carlos Sainz harkitsee vakavasti lähtöä puheenjohtajakisaan
Autosport kertoi eilen Sainzin, 63, saaneen aihetta koskevia kyselyitä useilta korkea-arvoisilta moottoriurheilutoimijoilta. Nyt Sainz kommentoi suunnitelmiaan puheenjohtajavaaliin liittyen saman lehden haastattelussa.
Nykyisen puheenjohtajan, vuonna 2021 tehtävään valitun Mohammed Ben Sulayemin uskotaan hakevan jatkokautta. Hänen ja Sainzin lisäksi julkisuudessa ei ole ollut esillä muita ehdokkaita.
Sainz kertoo miettineensä puheenjohtajaksi hakemista jo aiemmin, mutta ei koskaan niin vakavasti kuin nyt.
– Syitä on monia, mutta olen ajanut yli 40 vuotta ja moottoriurheilu on antanut minulle kaiken, Sainz sanoo.
Pohdinta on parhaillaan siinä vaiheessa, että Sainz selvittää, olisiko hänellä aitoa mahdollisuutta kerätä niin suuri kannatus, että se riittäisi puheenjohtajaksi asti.
– Tämä on ollut mielessäni jo jonkin aikaa, ja nyt voisi olla oikea hetki urallani ottaa tämä askel. Uskon, että voisin tehdä hyvää työtä ja koota loistavan tiimin, jotta voisin antaa moottoriurheilulle takaisin edes osan siitä, mitä se on antanut minulle. Minulla on paljon kokemusta vuosien varrelta, ja olen varma, että voisin tuoda uusia, mielenkiintoisia asioita vahvistaakseni ja kehittääkseni autourheilua ja autoilua.
Kuljettajana Sainz tuli tunnetuksi ammattimaisuudestaan ja loputtomasta paneutumisesta yksityiskohtiin.
– Carlos oli epäilemättä se kaikkein kovin ammattilainen. Opin häneltä paljon teknisiä asioita, ja kunnioitin suuresti hänen sitoutumistaan, pitkän ja ansiokkaan uran rallin MM-sarjassa tehnyt insinööri Christian Loriaux kommentoi Autosportin puolentoista vuoden takaisessa äänestyksessä, jossa Sainz valittiin kolmanneksi parhaaksi rallikuskiksi kautta aikojen.
M-Sportin perustaja ja omistaja Malcolm Wilson yhtyi tähän näkemykseen.
– Hänellä oli tarmoa, intohimoa ja päättäväisyyttä. Hän keskittyi yksityiskohtiin ja teki hyvin vähän virheitä. Hän ei ollut samanlainen luonnonlahjakkuus kuin Juha (Kankkunen) tai Colin (McRae), mutta hän näki uskomattoman paljon vaivaa saavuttaakseen haluamansa.
Sainzin mukaan nämä kuljettajauralla tutuiksi tulleet piirteet näkyisivät myös työssä FIAn puheenjohtajana.
– Kaikilla on omat tapansa ja usko siihen, mikä on parasta. Historiani osoittaa, että kun sitoudun johonkin, tiedän vain yhden tavan toimia: ammattimaisesti, vakavasti ja suoraviivaisesti.
Ben Sulayemin puheenjohtajakausi on ollut kohujen sävyttämä, mutta Sainz ei halua ottaa tähän asiaan kantaa arabiemiirikuntalaisen mahdollisena vastaehdokkaana.
– Haluan keskittyä itseeni. Jätän arvioimisen muille. Jos lähden tähän, kyse ei ole siitä, että taistelisin jotakuta vastaan. Kyse on intohimosta moottoriurheilua kohtaan, sillä uskon voivani auttaa ja kehittää tiettyjä juttuja.
– Olen ollut mukana lajin toisella puolella, ja tiedän, miten tärkeää on kuunnella kaikkia: kuljettajia, tiimejä, kannattajia, kisajärjestäjiä, promottoreita ja autonvalmistajia. Uskon aidosti voivani tehdä suhteesta heihin yhä kitkattomamman ja vahvemman. Haluaisin FIAn olevan tulevaisuudessa sellainen, että sitä voivat arvostaa ja kunnioittaa kaikki.
Sainzin tapauksessa yksi mielenkiintonen kysymys koskee hänen omaa poikaansa Carlos Sainz junioria, joka ajaa F1:ssä Williamsilla.
Jos isä on FIAn puheenjohtaja ja poika ajaa FIAn alaisessa sarjassa, mahdollinen eturistiriita on ilmeinen – ei tosin isä-Sainzin itsensä mukaan.
– Minulla on oma historiani, ja ihmiset kyllä tuntevat minut riittävän hyvin ymmärtääkseen, että tämä ei tulisi olemaan ongelma. Totta kai minun täytyisi jättäytyä sivuun nykyisestä roolistani Carloksen uraan liittyen, mutta tämä ei ole minkäänlainen ongelma.
– Hän ei ole enää mikään lapsi. Hän on ajanut F1:ssä vuosikymmenen, ja me molemmat tiedämme, että jos lähden tähän projektiin, suhteemme muuttuu.
FIAn puheenjohtaja seuraavalle nelivuotiskaudelle äänestetään 12. joulukuuta Uzbekistanissa järjestettävässä yleiskokouksessa.