Cambridgen suomalaisnero ja pessimisti – filosofi von Wright

Syksyllä 1987 Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa aloittaneiden ylioppilaiden ensimmäinen suoritettava kurssi oli teemaltaan yleishumanistinen. Olen autuaasti unohtanut sen täsmällisen nimen, mutta en ole unohtanut luettavaksi vaadittua kirjaa. Se oli Georg Henrik von Wrightin Humanismi elämänasenteena.

Loogikkona maailmanmaineeseen noussut filosofi von Wright oli tuolloin myös näkyvä yhteiskunnallinen keskustelija, jonka pessimistiset yhteiskuntanäkemykset ja järkeen uskominen, tuuheat kulmakarvat ja huoliteltu pukeutuminen tulivat tutuksi yliopistolla ja sen ulkopuolella.

Akateemikko von Wright (1916-2003) on suomalaisen tieteen suurimpia nimiä maailmalla. Tämä kirja on lyhyt kolmikielinen esittely hänen elämäänsä.

Juhlanäyttelyn kirja

Tänä vuonna on kulunut sata vuotta ajattelijan syntymästä, ja käsitteillä oleva kirja liittyy peruskorjatussa Kansalliskirjastossa olevaan von Wright -näyttelyyn Ajatus ja julistus.

1940-luvulla Cambridgessä ollessaan hän tutustui ja ystävystyi Ludwig Wittgensteinin kanssa.

Ensi kohtaaminen ei tosin alkanut lupaavasti. Von Wright meni kiinnostuksesta kuuntelemaan kuuluisaa itävaltalaisfilosofia. Tämä antoi luentonsa lopuksi kuulua, ettei halua saliin ulkopuolisia. Lahjakas suomalaisfilosofi lähettämässään kirjeessä selitti, miksi oli tullut Wittgensteinia kuuntelemaan.

Luennoitsija kutsui von Wrightin kotiinsa. Loppu on 1900-luvun filosofian historiaa. Vuonna 1948 von Wright valittiin, kolmikymppisenä, kutsusta seuraamaan Wittgensteinia tälle kuuluneessa professuurissa. Myöhemmin von Wright toimi Helsingin lisäksi professorina Yhdysvalloissa Cornellin yliopistossa ja UCLA:ssa.

Kun Wittgenstein oli kylässä

Wittgenstein oli tuttu vieras suomalaisfilosofin perheen isossa ja vaikeasti lämmitettävässä talossa.

Jopa niin, että von Wrightin puoliso Elisabeth oli huolissaan siitä, että heidän lapsensa häiritsevät sairastelevan itävaltalaisen ajattelutyötä. Wittgenstein ei ollut helpoin vieras, hän esimerkiksi söi yksin ja valmisti ”leipäkeittonsa” itse. ”Minusta se näytti kamalalta”, Elisabeth on muistellut.

Sanotaan, että kävellessä kypsyvät ja tulevat parhaat ajatukset ja oivallukset. Kun von Wright 1949 kulki pitkin Cam-joen rantaa, hän kertoo saaneensa ratkaisevan neronleimauksen loogisen filosofiansa eteenpäin viemiseksi. (Keskeinen paikka ajattelutyölle oli perheen kesämökillä Vålössa Inkoossa. Hän myös purjehti paljon nuoruudenystävänsä kirjailija ja taidehistorioitsija Göran Schildtin kanssa.)

Kirja esittelee von Wrightin pitkän ja ansioituneen akateemisen elämän lisäksi tämän yhteiskunnallisempaa puolta nykymenon, kuten liiallisen tieteellis-teknisen kehitysuskon ja sotimisen, kriitikkona.

Etnan reunalla puku päällä

Kirja on luonnollisesti kuvitettu. Suosikkini on otos von Wrightistä 18-vuotispäivänään istumassa Etnan tulivuoren savuavan kraaterin reunalla. Hän oli kavunnut sinne 14.6. 1937 Göran Schildtin kanssa, päällään puku ja kauluspaita tiptop.

Hyvän ja pahan ongelmia pohtinut pessimisti. Mutta kirjan päättää elämäniloinen kuva nuoresta filosofista pienenpienen vesiputouksen alla.

Janne Hopsu

Kirjoittaja on ulkomaantoimittaja MTV Uutisissa