Brittiperhe piti 1-vuotisjuhlat koronarajoituksista huolimatta – pettynyt poliisi: "Edelleen on ihmisiä, joiden mielestä säännöt eivät koske heitä"
Synttärijuhlien järjestäjät kertoivat olleensa varmoja, että heidän sukulaisillaan ei ole koronatartuntaa.
Isossa-Britanniassa on käynnissä laaja koronasulku. Viranomaiset ovat toivoneet, että ihmiset poistuisivat kotoa vain, jos se on välttämätöntä.
Eräs perhe päätti kuitenkin järjestää 1-vuotiaalle lapselleen syntymäpäiväjuhlat, kertoo muun muassa BBC. Poliisi sai vihiä pirskeistä ja 14 vierasta sai sakot.
Poliisi päätti pirskeet ja jakeli sakkoja
Torstaina 4. helmikuuta Nottinghamin poliisi sai tiedon siitä, että eräässä asunnossa Mansfieldissä vietettiin juhlia. Jotkut olivat nähneet talon ulkopuolella juhlakoristeluita ja ilmoittaneet asiasta viranomaisille. Osallistujat olivat myös grillanneet ruokaa.
Poliisi tuli paikalle noin kolmen aikaan iltapäivällä ja juhlat loppuivat siihen. Viranomaisten mukaan paikalla oli 24 ihmistä, joista 10 oli lapsia. Jokainen aikuinen sai 800 punnan sakon, koska olivat osallistuneet juhliin.
Poliisien mukaan jotkut vieraista olivat matkustaneet Birminghamista juhlistamaan 1-vuotiaan merkkipäivää.
Näin juhlien järjestäjät kommentoivat
Nottinghamshirve Live -sivuston toimittaja jututti asunnossa asunutta naista ja hänen tytärtään, jotka myönsivät järjestäneensä juhlat.
Toimittaja kysyi, olivatko he ajatelleet, että voisivat mahdollisesti tuolla tavalla tulisivat rikkoneeksi sääntöjä.
– Emme ajatelleet sitä, kuului vastaus.
– Ajattelimme, että he olivat samaa perhettä. Kyse ei ollut ystävistä vaan perheestä.
– Tiesimme, ettei heillä ole koronavirusta, koska kyseessä oli meidän perheemme.
Nainen ja hänen tyttärensä olivat omien sanojensa mukaan varmoja siitä, että kellään sukulaisella ei olisi koronatartuntaa.
Toimittaja tiedusteli, oliko kukaan perheenjäsenistä käynyt koronatesteissä.
– Ei heillä ollut oireita.
Toimittaja huomautti, että tutkimusten mukaan koronatartunta voi olla oireeton. Tämä oli heille uusi tieto.
Lue myös: Koronan kadottamat aistit takaisin tällä reseptillä? Asiantuntijat kommentoivat appelsiinikikkaa
Poliisi harmissaan
Nottinghamin poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Steve Cooper toivoo, että ihmiset noudattaisivat koronaohjeistuksia. Ne on tarkoitettu suojelemaan kaikkia.
– On todella iso pettymys kuulla, että viranomaisten täytyi jälleen keskeyttää yksi iso kokoontuminen, Cooper totesi Nottinghamshire Livelle.
– On selvää, että edelleen on ihmisiä, joiden mielestä säännöt eivät koske heitä tai että he voivat tehdä ohjeistuksista oman versionsa.
Lue myös: Amerikkalaisteini parantui syövästä kolmesti – koronaan liittyvä oireyhtymä koitui kuolemaksi
Lähteet: BBC, Nottinghamshire Live, Mirror
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää