Arvostettu lääketiedejulkaisu: Oireettomia koronapositiivisia lähes puolet

Arvovaltaisen amerikkalaisen lääketieteellisen julkaisun mukaan koronapositiivisista voi olla oireettomia jopa 45 prosenttia.

Annals of Internal Medice julkaisun parissa kymmenessä tutkimuksissa oli mukana 45 000 ihmistä.

– Lääketieteellisessä artikkelissa on arvioitu, että jopa 40 - 45 prosenttia olisi oireettomia. Tämä kyllä vaihtelee tutkimuksesta toiseen, mutta tässä arvostetussa amerikkalaisessa tiedelehdessä katsauksessa, kun näitä tuloksia koottiin yhteen päädyttiin noin 40 prosentin osuuteen, kertoo diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä.

Julkaisun mukaan oireettomat levittivät virusta myös jopa pidempään kuin muut – tartuttavuusaika lähenteli kahta viikkoa. 

Yllättävä löydös oli myös, että joidenkin oireettomina taudin sairastaneiden keuhkoista löytyi viruksen aiheuttamia muutoksia.

– Joillekin voi sitten kehittyä vaikkapa keuhkoihin muutoksia ilman, että on kovin selviä hengitystieinfektion oireita missään vaiheessa, lisää Lehtonen.

Lehtosen mukaan tutkimuksissa osalle oireettomista tuli myöhemmin koronan oireita.

Tiedossa on, että koronavirus tarttuu jo pari päivää ennen oireiden puhkeamista, joten Lehtonen kehoittaa suomalaisia menemään testeihin matalalla kynnyksellä erityisesti nyt.

– Jos resurseja on ja pystyttäisiin tekemään tällaisia massatestauksia, niin meiltä löytyisi vielä enemmän koronaviruksenkantajia, muistuttaa Lehtonen.

Lue myös:

    Uusimmat