Mainos

Britannian Tanssii Tähtien Kanssa -tanssijat vaativat palkankorotusta – tienaavat jopa viisi kertaa vähemmän kuin tuomarit

1:27

Ammattitanssijoiden ja tuomareiden suuri palkkaero on noussut puheenaiheeksi.

Videolla Suomen TTK-kilpailijat esittelevät parhaat tanssiliikkeensä.

Britannian Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman uusi kausi on parhaillaan käynnissä. Ohjelman ympärille nousi kohu, kun ammattitanssijat ilmaisivat olevansa tyytymättömiä palkkoihinsa. He ovat muodostaneet epävirallisen liiton ja vaativat ohjelmaa lähettävältä BBC-kanavalta palkankorotusta.

Tällä hetkellä tanssijat tienaavat yhdestä kaudesta 50 000 puntaa eli reilut 56 000 euroa. Jokaisen tanssijan palkka on sama riippumatta siitä, kauanko he ovat olleet ohjelmassa mukana.

Kilpailun tuomarit sen sijaan tienaavat yhdestä kaudesta 150–250 000 puntaa.

Tanssija Zoe Ball julkaisi Instagramissa kuvan tanssijoista, jotka ovat mukana liitossa.

The Sunin lähteen mukaan tanssijat ovat keskustelleet asiasta keskenään ja aikovat yhdessä pyytää parempaa palkkaa.

– Tanssijat tekevät uskomattoman pitkää päivää harjoitellessaan julkkistensa kanssa ja treenatessaan ryhmäkoreografioita. Monet tekevät 10 tunnin päiviä, mikä on paljon tanssimista, lähde kertoo.

Lähteen mukaan tanssijat eivät ole saaneet palkankorotusta vuosiin. He haluavat kohtuullisen korvauksen tekemästään työstä ja myös julkisuudesta, jonka se tuo mukanaan.

– Jotkut heistä ovat jopa tunnetumpia kuin julkkiskilpailijat, ja tanssijoiden mielestä siitä tulisi saada enemmän rahaa. Etenkin siksi, että tuomarit tienaavat niin paljon vain ilmaantumalla paikalle kerran viikossa.

Kolme vuotta sitten tanssituomari Bruno Tonioli moitti tanssijoita, jotka valittivat palkastaan. Toniolin mukaan ehdot ovat mitä ovat, ja jos niistä ei pidä, voi ”painua v*ttuun”.

– Ohjelma ei ole tehnyt minusta miljonääriä. Asun yhä samassa asunnossa, jonka ostin ennen ohjelman alkua. En koskaan valita. BBC tekee hienoa työtä, Tonioli totesi tuolloin.

Ohjelmasta potkut saanut tanssija Brendan Cole, joka oli mukana 15 vuotta, puhui usein vuosien aikana tyytymättömyydestään tanssijoiden palkkoihin. Vuonna 2008 hän valitti, ettei pysty ostamaan autoa ja joutuu asumaan vuokralla.

Lähde:The Sun

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.