Brasilian uusi presidentti ihailee sotilaskuria, liputtaa perinteisiä perhearvoja ja vastustaa homoja sekä tasa-arvoa – kannattaa syntyvyydensääntelyä köyhille

Bolsonaro vetoaa turvallisuuteen 1:37

Barra de Tijucan kaupunginosassa Rio de Janeirossa asuu rikkaita ja kuuluisia – ja maan seuraava presidentti Jair Bolsonaro.

Bolsonaron Donald Trumpia ja Filippiinien presidenttiä Rodrigo Dutertea yhdistävä retoriikka sosiaalisessa mediassa ja arvomaailma osui ja upposi riittävän moneen brasilialaiseen, jotka ovat kyllästyneitä kaikkialle tunkeutuneeseen korruptioon ja katujen turvattomuuteen.

Bolsonaro ei ole kuitenkaan politiikan ulkopuolinen.

Pitkä tausta valtakunnanpolitiikassa

63-vuotias Bolsonaro on ollut mukana politiikassa jo vuosikymmeniä. Brasilian parlamenttivuosiensa aikana hän on edustanut ainakin kuutta eri puoluetta.

Kolme hänen viidestä lapsestaan on mukana osavaltio- ja kuntapolitiikasssa Rio de Janeirossa ja maan talouskeskuksessa Sao Paulossa.

Bolsonarolla sanotaan olevan kolme tärkeää sanomaa: armeija, perhe ja uskonto, joita hän on käyttänyt tehokkaasti kampanjassaan, toteaa professori Matias Spektor Fundação Getulio Vargas -yliopistosta New York Times -lehdelle.

Ne toimivat ainakin nyt, sillä mielipidemittausten mukaan demokratian kannatus maassa on pientä.

Katolinen evankelisten ystävä

Bolsonaro on katolinen, mutta veljeilee sosiaalisesti vanhoillisten, lukumääräisesti jatkuvasti kasvavan evankelisen väestön kanssa. Kolmen avioliiton Bolsonaro ei heitä häiritse niin kauan, kun hän on evankelisten arvo- ja poliittinen liittolainen. Israelissa hän on saanut kasteen papilta.

Tammikuun ensimmäisenä 2019 virkaansa astuva Bolsonaro on tunnettu rasistisista sekä homo- ja naisvastaisista näkemyksistään.

– Toivon, että jos poikani olisi homo, hän olisi mieluummin kuollut kuin homo, Bolsonaro on sanonut.

Hän myös vastustaa esimerkiksi seksuaalivalistusta kouluissa.

Erään naiskansanedustajan hän sanoi olevan niin ruma, ettei ansaitse tämän edes tulevan raiskatuksi. Naiset eivät myöskään ansaitse tienata yhtä paljon kuin miehet, hän on lohkaissut.

Köyhille syntyvyydensäännöstelyohjelma

Bolsonaron valtaantuloa pelätään tummaihoisen väestön keskuudessa, vaikka hän sai ääniä myös heiltä.

Espanjalaisen El País -lehden mukaan Bolsonaro on kannattanut ajatusta, että maan köyhään (siis usein tummaihoiseen) väestöön pitäisi kohdentaa syntyvyydensääntelyohjelma, sillä köyhät äänestävät vääriä puolueita.

Aiemmin tänä vuonna Bolsonaro sai rikossyytteen vihan lietsonnasta.

Sotilasarvoltaan Bolsonaro on kapteeni. Natsoja hän ei ole saanut reserviläistoiminnan kautta, vaan ammattisotilaana.

Bolsonaro varttui sotilasdiktatuurin (1964-1985) alla Eldoradon pikkukaupungissa Sao Paulosta etelään.

Armeijan toiminta ihastutti teini-iässä

Teini-iässä Bolsonaro koki Eldoradossa diktatuuria vastustaneen sissin ja asevoimien yhteenoton. Bolsonaro vaikuttui armeijan organisointi- ja toimintakyvystä.

Bolsonaron nuoruuden ja entisen ystävän Gilmar Alvesin mukaan Bolsonaro oli kova opiskelemaan ja tekemään töitä jo nuorena. Bolsonaro halusi sotilaaksi, koska hänen mukaansa kaikki presidentit olivat upseereja.

Aktiiviupseeriaikanaan Bolsonaro ei ollut suosittu ylemmän upseeriston parissa. El Paísin mukaan hänellä oli ”liikaa kunnianhimoa rahan ja talouden perään”, ja häntä pidettiin opportunistina.

Bolsonaro joutui jättämään univormunsa, kun ryhmä hänen alaisiaan oli räjäyttänyt pieniä pommeja varuskunnissa ja sotilasakatemioissa protestoidakseen pieniä palkkojaan. Bolsonaroa itseään ei lopulta syytetty mistään, mutta hänelle näytettiin ovea.

Hallitukseen entisiä kenraaleja

Poliitikkona Bolsonaro on ylistänyt sotilasdiktatuuria. Hänen hallitukseensa ja neuvonantajikseen on nousemassa entisiä kenraaleja.

Kuri ja järjestys -linja näkyy myös tuesta kansalaisten vapaalle aseenkanto-oikeudelle ja poliisin ja turvallisuusjoukkojen entistä suuremmalle voimankäyttöoikeudelle. Rikoslaissa hän haluaisi laskea täysi-ikäisyyden iän 18:sta 16:een. ”Hyvä rikollinen on kuollut rikollinen”, Bolsonaro on sanonut.

Insight Crime -sivuston mukaan Bolsonaro täyttäisi jo nyt liian täynnä olevat vankilat. Tästä voisi seurata, että jo nyt monissa vankiloissa valtaa pitävät jengit saisivat vain lisää jäseniä, Insigt Crime analysoi. Toisaalta rikollisuus on syvä ja iso ongelma, johon ei ole helppoa ratkaisua.

Poliittisia vastustajiaan hän on uhannut väkivallalla, ja puolustanut sotilasdiktatuurin harrastamaa poliittisten vankien kidutusta.

"Ennennäkemätön poliittinen siivous"

”Punaiset tyhjäntoimittajat ajetaan maasta. Siitä tulee (poliittinen) siivous, jollaista Brasilian historiassa ei ole nähty”, Bolsonaro sanoi toisen äänestyskierroksen alla, viitaten maata tällä vuosituhannella hallinneeseen työväenpuolueeseen PT:hen.

Häntä aiemmin vierastanut talouselämä on löytänyt kumppanin veronalennuksia, budjettileikkauksia ja talousuudistuksia kuten valtionyhtiöiden yksityistämisiä lupaavasta Bolsonarosta. Markkinat reagoivat myönteisesti uuden presidentin valintaan.

Presidentinvaalikampanjan aikana Bolsonaroa puukotettiin vatsaan, ja kampanjan aikana hän kieltäytyi vaaliväittelyistä.

Vaalituloksen selvittyä sosiaaliliberaalia puoluetta PSL:ää edustava Bolsonaro sanoi Facebookin livelähetyksessään puolustavansa perustuslakia, vapautta ja Jumalaa.

Lue myös:

    Uusimmat