Äärioikeistolainen Bolsonaro aloitti Brasiliassa virkakautensa tiukkojen turvatoimien vallitessa – Trumpia ihaileva ex-upseeri jakaa kansan

Bolsonaro vetoaa turvallisuuteen 1:37

Virkavalansa tiistaina vannonut Brasilian uusi presidentti Jair Bolsonaro julisti ristiretken alkaneeksi rikollisuutta, korruptiota ja vasemmistolaista ideologiaa vastaan.

Virkaanastujaispuheessaan Bolsonaro vaati "todellista kansallista sopimusta yhteiskunnan ja toimeenpanovallan, lainsäädäntövallan ja oikeudellisen vallan välillä".

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ihailija Bolsonaro, 63, on entinen armeijan upseeri, joka ihailee avoimesti maata vuosina 1964–1985 hallinnutta sotilasdiktatuuria. Valinnastaan lähtien Bolsonaro on kuitenkin toistuvasti sanonut olevansa sitoutunut demokratiaan ja noudattavansa Brasilian perustuslakia, kertoo BBC.

Valintansa jälkeen Bolsonaro on nimittänyt seitsemän entistä sotilasta avainministereiksi.

Bolsonaron aiemmat kommentit muun muassa kidutuksen kannattamisesta huolettavat monia. Hän on myös esittänyt väheksyviä lausuntoja naisista, homoista ja afrobrasilialaisista.

Bolsonaron vaalikampanja ja valinta presidentiksi ovat aiheuttaneet syvän jakolinjan brasilialaisten välille. Kannattajat näkevät hänet miehenä, joka saa maan oikeille raiteille suurten korruptioskandaalien jälkeen, kun taas vastustajat pelkäävät hänen voivan johtaa Brasilian autoritaariseen hallintoon.

Kampanjoi löysempien aselakien puolesta

Vaalikampanjan aikana Bolsonaro lupasi paitsi taistella rikollisuutta ja korruptiota vastaan myös höllentää aselakeja niin, että "rehelliset kansalaiset" voivat kantaa asetta ja "puolustaa itseään". Lauantaina hän tviittasi antavansa säädöksen, joka sallii aseet ihmisille, joilla ei ole rikosrekisteriä.

Erityisen ankarasti Bolsonaro on arvostellut "punaisia", joita hän syyttää korruptiosta. Vaalikampanjan aikana hän sanoi "puhdistavansa" Brasilian sellaisista rikollisista aineksista. Näiden vaihtoehtoina olisi hänen mukaansa vankila tai lähtö pois maasta.

Ulkopolitiikassa Trump on Bolsonarolle esimerkkinä. Bolsonaro onkin esimerkiksi luvannut siirtää Israelin-suurlähetystönsä Tel Avivista Jerusalemiin, kuten Yhdysvallat on tehnyt.

Trump onnitteli Bolsonaroa Twitterissä ja luonnehti tämän virkaanastujaispuhetta suurenmoiseksi.

Tuhannet ylimääräiset poliisit turvallisuutta vartioimassa

Virkaanastujaisten turvatoimet olivat tiukat, ja paikalle oli komennettu tuhansia ylimääräisiä poliiseja. Bolsonaron on pelätty joutuvan terroriteon kohteeksi siitä saakka, kun häntä puukotettiin syyskuussa vaalitilaisuudessa.

Virkaanastujaisia seuraamaan oli kutsuttu muun muassa Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu ja Unkarin pääministeri Viktor Orban. Yhdysvaltoja edusti ulkoministeri Mike Pompeo.

Bolsonaron virkakausi jatkuu vuoteen 2022. 

Lue myös:

    Uusimmat