Mainos

Brasilian metsäpalojen tuhot luultua pienemmät

Brasilian metsäpalojen tuhot Amazonin alueella saattavat jäädä pelättyä pienemmiksi. Brasilian Ympäristöinstituutin johtaja Eduardo Martins kertoo, että hallituksen uusimman arvion mukaan liekit ovat pyyhkäisseet vain 7000 neliökilometrin aluetta.

Vaikka kyseeessä on yli kaksi kertaa Luxemburgin kokoinen alue, ovat tuhot jäämässä huomattavasti luultua pienemmiksi. Synkin arvio tuhoalueesta oli 30 000 neliökilometriä. Martinsin mukaan suurin osa palaneesta alueesta Pohjois-Amazonilla oli savannia ja istutusmetsää sademetsän säästyessä liekeiltä.

Palot riehuivat Romairan alueella kaikkiaan kolme kuukautta. Brasilian hallitus viivytteli avun toimittamisessa, mutta lopulta sammutustöihin osallistui 1500 palomiestä ja sotilasta.
(Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.