Brasilian maattomat syyttävät Stora Ensoa
Suomen hallituksen pitäisi järjestön mielestä tutkia yhtiön toimet
Brasilian maattomien liike vaatii Suomen hallitusta tutkimaan metsäyhtiö Stora Enson toimet Brasiliassa. MST-liike katsoo yhtiön liiketoimien johtaneen vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin Etelä-Brasiliassa, kertoo suomalainen Maattomien ystävät -yhdistys.
Ihmisoikeusloukkausten lisäksi Stora Enson syntilistalla ovat maattomien mukaan ympäristörikkomukset ja korruptio.
Vaatimuksena on Stora Enson vetäytyminen Etelä-Brasiliasta. Yhtiö on hankkinut Etelä-Brasiliasta maata puuviljelmiä varten aikomuksenaan perustaa myöhemmin sellutehdas alueelle.
Maattomien liike vetoaa myös pohjoisempana sijaitsevan Veracel-yhteisyrityksen äskettäin saamaan tuomioon. Yhtiö oli hakannut pienen 64 hehtaarin alueen luonnonmetsää vuonna 1993 ennen Stora Enson tuloa omistajaksi.
Brasilialainen tuomioistuin määräsi Veracelin kaatamaan 47 000 hehtaaria istutusmetsää ja istuttamaan tilalle luonnonmetsää. Lisäksi tuomari antoi yhtiölle kahdeksan miljoonan euron sakot.
Stora Enso on kiistänyt syytökset jyrkästi. Yhtiö kertoi heinäkuussa valittavansa Veracel-tuomiosta. Suomalais-ruotsalainen metsäjätti vakuuttaa toimivansa täysin Brasilian lakien mukaisesti.
Maattomien liike vaatii tiedotteensa mukaan Stora Enson lisäksi Suomen ja Ruotsin valtioita vetäytymään liiketoimista Etelä-Brasiliassa. Suomen valtio omistaa 12 prosenttia Stora Enson osakkeista ja 25 prosenttia äänivallasta. Ruotsin valtio ei omista Stora Ensoa, vaan yhtiön ruotsalainen pääomistaja on Wallenbergien suku.
Järjestö vetoaa siihen, etteivät suomalaiset äänestäjät ja kansanedustajat ole antaneet mandaattia korruptioon eikä ympäristö- tai ihmisoikeusrikkomuksiin. Se huomauttaa, että Suomi on vastuussa yhtiön toimista muun muassa YK:n ihmisoikeussopimusten perusteella.
Tilojen valtauksia
Brasilian maattomien liike MST on kertomansa mukaan Brasilian suurin kansalaisliike. Järjestö arvioi edustavansa 1,5 miljoonaa brasilialaista maatyöläistä.
MST ajaa uudistuksia Brasilian erittäin keskittyneisiin maanomistusoloihin muun muassa valtaamalla suurtilallisten maita. Järjestö on tehnyt lyhytaikaisia valtauksia myös Stora Enson tiluksille.
(MTV3-STT)
Uusimmat
-
09:48
MTV seuraa: Kalle Rovanperä hyökkää huippupaikalta voittotaisteluun
-
09:42
Ennätyslämmin merivesi uhkaa koralleja kaikkialla maailmassa: "Haalistuminen on kuin kuume ihmisillä"
-
09:10
Leijonien pelaajat saivat luvan revitellä – Jesse Puljujärvi johti joukkoja
-
09:02
Egypti: Sekä Hamasin että Israelin täytyy joustaa
-
08:51
MTV seuraa: Perheenäidin surmannutta ex-puolisoa syytetään murhasta – syyttäjä: poltti uhrin elävältä
-
08:42
Pornoa kaiuttimista: Supertähti mykistyi täysin kesken lehdistötilaisuuden
-
08:33
Jesperi Kotkaniemi heitti hanskat jäähän NHL:ssä ja ryntäsi nyrkein vastustajan kimppuun
-
08:22
Yksi henkilö kuoli liikenneonnettomuudessa Jyväskylässä
-
08:20
Putin: Venäjän pääministeri saa jatkaa tehtävässään
-
07:54
Roope Hintz mätti hirmutehot – Miro Heiskanen iski kahdesti Dallasin voitossa
-
07:49
Jukka Jalosen älynväläys käänsi Leijonien kurssin MM-finaalissa – tähtipelaajan teolle huimaa suitsutusta: "Harvemmin näkee"
-
07:40
Äkillinen vatsakipu? Nämä merkit viittaavat sappikiviin
-
07:38
Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin Nigerian-matkan yksityiskohdat julki
-
07:21
Suomen heikot näkymät huolettavat Ruotsiin muuttanutta suomalaisperhettä – "En yhtään ihmettele, jos nähdään toinen muuttoaalto"
-
07:20
Amira ja 11-vuotias pikkusisko joutuivat rasistisen ja uhkaavan hyökkäyksen kohteeksi bussipysäkillä Helsingissä: "Ammun sut"
-
07:12
Virossa repesi sanasota Pauligin kahvipaketista
-
07:01
Olli Jokinen povaa Leijonien huippulupaukselta hurjaa temppua: "Tulee yllätyksenä"
-
06:55
Lastenkotiin sijoitettu poika löi, potki ja tuuppi – uhkasi tappaa ohjaajan perheineen
-
06:53
Suomelle loistopaikka euroviisufinaaleihin – ei liian alussa eikä lopussa
-
06:44
Leverkusen jyräsi Eurooppa-liigan finaaliin – käsittämätön ennätys varmistui lisäajan maalilla
-
Lataa lisää