Berner: Ajokortin myöntämistä 17-vuotiaille ammattikuljettajaksi kouluttautuville harkitaan

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) kertoo, että ministeriössä harkitaan ajokortin myöntämistä 17-vuotiaille ammattikuljettajaksi kouluttautuville ilman poikkeuslupia.

Anne Bernerin mukaan jatkossa 17-vuotiaille on tarkoitus myöntää nykyistä kevyemmin poikkeuslupia muihinkin ajokortteihin, jos ajokortin puuttuminen on este esimerkiksi työpaikan saamiseksi.

Hän kertoi perjantaina Porissa, että asia nousi harkintaan ajokorttiuudistuksen lausuntokierroksen jälkeen. Lakiesityksen lausuntokierros päättyi kesäkuussa, ja sen on tarkoitus tulla voimaan heinäkuussa 2018.

Ajokortti muuttuisi jatkossa yksivaiheiseksi ja pakolliset ajotunnit vähenisivät noin puolella. Tämä myös laskisi ajokortin hintaa jopa noin puolella.

– Uudistus mahdollistaa hintamuutoksia isollakin haitarilla. Se mahdollistaa tuntimäärien laskemisen ja sen, että aiempi osaaminen voidaan laskea hyödyksi. Tulee olemaan varmasti niitäkin ajokorttiluokkia, joissa hinta voi puolittua, Berner sanoo.

Yksilöllistä opetusta

Bernerin mukaan hinta ei kuitenkaan ole uudistuksen kärki, vaan liikenneturvallisuuden edistäminen ja yksilöllisen opetuksen kehittäminen.

Lakiesityksessä esitetään, että B-korttia hankkivalle järjestettäisiin aluksi neljän tunnin koulutus liikenteen perusteista autokoulussa, teoriaopiskelun voisi järjestää vapaasti katsomallaan tavalla ja vähimmäisajotuntien määrä olisi enää kymmenen tuntia.

Syventävän "kakkosvaiheen" korvaisi kahdeksan tunnin riskien tunnistamiskoulutus, joka järjestettäisiin ennen kuljettajantutkintoa.

Ajotunteja voisi ottaa enemmänkin, jos kokee siihen tarvetta. Käytännössä ajokoulun voisi paremmin räätälöidä tarpeidensa mukaan. Inssi olisi tulevaisuudessa vaativampi, sillä liikenteessä ajamisen aikaa lisättäisiin. Myös teoriakokeen vaativuutta lisättäisiin.

Viranomaisen vahvistamista opetussuunnitelmista luovuttaisiin ja autokoulun opetustoiminnasta vastaava johtaja vastaisi jatkossa autokoulussa noudatettavista opetussuunnitelmista.

– Uudistus tulee toki tulee vaikuttamaan eri ajokorttiluokissa hinnoitteluun ja siihen, että ajokoulujen välille syntyy kilpailua, kun opetussuunnitelmaa ei vahvisteta viranomaisen toimesta. Tällöin jokainen voi tarjota koulutusta eri tavalla, Berner sanoo. 

Lue myös:

    Uusimmat