Benjamin hämmentyi: Farkuissa oli erilliset pesuohjeet naisia ja miehiä varten

Ruotsalaismies ei voinut uskoa silmiään tutkittuaan tarkemmin verkkokaupasta tilaamiensa farkkujen pesuohjetta.  

Ruotsalainen Benjamin Löfquist, 19, hämmentyi toden teolla saadessaan käsiinsä verkkokaupasta tilaamansa farkut. Housuissa piillyt yllätys selvisi, kun mies päätyi tarkastelemaan lähemmin uusien housujensa pesuohjetta. Housuihin kiinnitetystä pesulapusta löytyi nimittäin kaksi eri pesuohjetta; toinen naisille ja toinen miehille.

”Älä edes yritä, vaan anna olla”

Naisille suunnatut pesuohjeet olivat kuten missä tahansa muissakin vaatteissa, kun taas miehet saivat hieman erilaisemman neuvon: ”Älä edes yritä, vaan anna olla”. Tämän neuvon lisäksi miesten ohjeesta oli piirretty nuoli osoittamaan naisille suunnattua ohjetta.

Asiasta hämmentynyt Löfquistin kertoo antaneensa välittömästi palautetta A Cat named Joe -verkkokaupalle, josta hän oli housut ostanut.  

– Lappu välittää kielteistä viestiä molemmille sukupuolille. Sen mukaan miehet eivät osaa pestä pyykkiä, ja ennen kaikkea sitä, että naiset ovat siinä hyviä. Se on yksinkertaisesti seksististä, mies kertoo.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Mies uskoo valmistajan ajatelleen sen hauskana vitsinä, joka ei kuitenkaan onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla. Mies julkaisi kuvan pesulapusta Facebookissa, josta se on lähtenyt leviämään laajalle, aivan kuten Löfquistin toivoikin.

– Emme voi ostaa ja tukea tämän tyyppistä seksismiä. On tärkeää, että ihmiset ymmärtävät, ettei se ole oikein ja ottavat kantaa, Löfquist toteaa.

Verkkokauppa on pahoillaan tapahtuneesta 

Verkkokaupan toimitusjohtaja Niklas Carlsson kertoo, että yhtiö on saaneensa vastaavaa palautetta aiemminkin.

– Ne ovat sittemmin poistettu ja korvattu uusilla, tavallisilla lapuilla. Housut, jotka Benjamin osti, olivat vanha tuote, Carlsson selittää.

– Siinä oli kuitenkin niin sanotusti pilkettä silmäkulmassa. On surullista, että ihmiset loukkaantuivat, ja sitä emme missään nimessä halua, toimitusjohtaja kertoo pesulapun taustoista.

Verkkokauppaa on syytetty aiemminkin seksismistä. Vuonna 2014 yhtiö joutui kritiikin kohteeksi naisia alentavan mainoksensa vuoksi.

Hankkimassa uusia farkkuja? Katso videolta vinkit onnistuneisiin housukauppoihin. 


Lähde: Expressen 

Lue myös:

    Uusimmat