Mainos

Avustusjärjestöt alkavat vetäytyä Irakista

YK, Kansainvälinen Punainen Risti ja monet muut humanitaarista apua tarjoavat järjestöt ovat alkaneet vetää ulkomaista henkilökuntaansa Irakista. Syynä vetäytymisiin on Irakin epävakaa turvallisuustilanne.

-Muutamia kymmeniä ihmisiä käsittävä ryhmä jää Irakiin, mutta muiden siirtäminen Irakista alkaa huomenna, kertoo YK:n Irakin-operaation edustaja.

YK ei kuitenkaan vielä ole päättänyt Irakista lähtevien tarkkaa määrää, edustaja sanoi.

Kansainvälinen Punainen Risti on jo aiemmin ilmoittanut puolittavansa ulkomaisen henkilökuntansa lukumäärän Irakissa. Kaksi Punaisen Ristin työntekijää on saanut surmansa Irakissa varsinaisten sotatoimien päättymisen jälkeen.

-Meitä on varoitettu, että olisimme seuraava todennäköinen maalitaulu, ja olemme vastentahtoisesti päättäneet jättää vain 50 ulkomaista ja 700 irakilaista työntekijää Irakiin, Punaisen Ristin tiedottaja Nada Dumani kertoi.

Monet diktaattori Saddam Husseinin syrjäyttämisen jälkeen Irakiin tulleet kansalaisjärjestöt ovat joutuneet vetäytymään maasta turvattomuuden vuoksi.

UNHCR keskeytti kotiuttamisohjelman

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR kertoi tänään, että Irakin puutteellinen turvallisuustilanne ja maailmanjärjestön Bagdadin-päämajan kohdistunut pommi-isku ovat vakavasti hidastaneet Irakista Iraniin paenneiden ihmisten kotiuttamisohjelmaa.

UNHCR:n päällikkö Irakissa Philippe Lavanchy, kertoi järjestön keskeyttäneen 80000 irakilaisen kotiuttamiseen tähdänneen ohjelman. Lavanchyn mukaan keskeytys johtuu Bagdadin toissaviikkoisesta pommi-iskusta ja Najafissa perjantaina tehdystä autopommi-iskusta.

-Odotan edelleen vihreää valoa päämajastamme kotiuttamisen käynnistämiseksi. Vihreällä valolla tarkoitan sitä, että meillä on riittävä valmius ottaa ihmiset vastaan ja hoitaa heidät kunnolla. Nykyisissä olosuhteissa näin ei ole, Lavanchy sanoi.

Vaikka yhtään pakolaista ei olekaan palannut vielä virallisia reittejä, tuhannet pakolaiset ovat palanneet kotimaahansa salaa. Pakolaiset joutuvat tällöin kuitenkin ylittämään muun muassa tiheästi miinoitetun Irakin ja Iranin välisen rajan.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.