Mainos

Autotuojat kehuu Ollilan veromallia - toteutumisaikataulu harmittaa

Suomen Autotuojat ry pitää Jorma Ollilan työryhmän veromallia hyvänä pohjana. Hyvyydestä huolimatta samaan hengenvetoon muistutetaan, että uusi veromalli olisi käytössä aikaisintaan 2020-luvulla.

Toimitusjohtaja Tero Kallio laskeskelee, että jos Ollilan esimerkkiauto eli 160 grammaa hiilidioksidia kilometrillä päästävä auto maksaa 3,3 senttiä veroa kilometristä, 20 000 km vuodessa ajavalle autoilijalle se maksaisi 660 euroa. Jos siitä vähentää käyttömaksua esimerkiksi 200, varsinaiseksi autoveron osuudeksi jää 440 euroa vuodessa. Sitä Kallio ei pidä pahana.

Verot omistamisesta ajamiseen

Käytännössä Ollilan malli - verottaessaan ajettuja kilometrejä - laskisi uusien autojen hintaa huomattavasti. Esimerksiksi juuri tuon päästöluokan Volvo S60 T4 automaatti halpenisi yli 10 000 euroa, kun verot siirrettäisiin ajokilometreihin.

Ollilan työryhmän suunnittelema malli sohaisee klassiseen autoverojen muurahaispesään. Autokauppiaat haluavat siirtää verot käyttämiseen eli polttoaineen hintaan tai käyttömaksuun ja polttoainekauppiaat auton hintaan. Malli saattaisi vauhdittaa autokauppaa ja sitä kautta nuorentaa Suomen autokantaa, joka on nyt keskimäärin yli 11-vuotiasta.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.