Autopomo toivoa täynnä: Lada nousee tolpilleen ensi vuonna

Renaultin toimitusjohtaja pitää todennäköisenä, että konserniin kuuluva AvtoVAZ on ensi vuonna voitollinen yritys, kertoo Automotive News Europe. Suomessa uusien Ladojen kauppa on käynnistynyt hyvin verkkaisesti.

Ranskalaisvalmistaja Renaultin toimitusjohtaja Carlos Ghosn uskoo, että venäläinen AvtoVAZ tuottaa rahaa ensi vuonna, vaikka Venäjän automarkkinat pysyisivätkin epävakaina.

Viime vuonna AvtoVAZin omistama Lada tuotti ranskalaisvalmistajalle 89 miljoonaa euroa miinusta, mikä oli kuitenkin huomattava parannus vuoteen 2015, jolloin venäläiskonserni aiheutti Renaultille 620 miljoonan euron iskun.

Renault investoi AvtoVAZiin miljardi dollaria vuonna 2008, jolla se sai venäläiskonsernista 25 prosentin siivun. Sittemmin Renault on kasvattanut omistustaan 50 prosenttiin.

Vuonna 2010 Ladan markkinaosuus Venäjällä oli 27 prosenttia, mutta kuihtui neljässä vuodessa 15,5 prosenttiin. Viime vuonna Ladan hallussa oli 18,7 prosenttia itänaapurimme automarkkinoista.

Tammikuussa Ladan Venäjän-kauppa kasvoi viisi prosenttia viime vuoden tammikuuhun verrattuna.

***

Mies hyppää 200-metriseen rotkoon liikkuvan auton katolta 0:29

Lue myös:

    Uusimmat