Lada tuo markkinoille sähköauton – tältä näyttää e-Largus
Lada tuo markkinoille sähköauton.
Venäläinen autovalmistaja Avtovaz on ilmoittanut tuovansa markkinoille täyssähköisen Ladan.
Kyseessä on Largus-mallista leivottava e-Largus, jonka prototyyppi paljastettiin elokuun alussa. Largus on käytännössä sama auto kuin Suomessakin myyty edellisen sukupolven Dacia Logan MCV.
Iževskin-tehtaalla aikanaan valmistettavavasta sähkö-Ladasta ei ole toistaiseksi julkaistu sen enempää tietoa. Aiheesta uutisoinut yhdysvaltalainen Motor1 kertoo venäläismedioiden tietoihin nojaten, että autosta olisi tulossa markkinoille sekä 5- että 7-paikkaiset versiot sekä pakettiautovariantti.
Nähtäväksi jää, millaisen sähköauton valmistaja saa aikanaan markkinoille, sillä toistaiseksi sillä on ollut ongelmia polttomoottoriversioidenkin tuottamisessa lähes koko maailman tuomittua Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan.
Lada lanseerasi alkukesästä Granta Classic -mallin, josta oli Venäjä-pakotteiden johdosta jouduttu jättämään pois vähän yhtä sun toista.
Pakote-Ladojen mallistoa täydennettiin heinäkuussa juurikin Largus-mallin karsitulla versiolla. Autoja oli määrä kursia kasaan varastossa olevista osista, ja tuotantomääräksi kerrottiin ainakin 1 800 autoa.
Lue myös: Markkinoille toinenkin pakote-Lada – raavitaan kasaan niistä osista, mitä varastosta löytyy
Lähteet: Avtovaz, Motor1
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää