Uudet Ladat olleet Suomessa tarjolla lähes vuoden – kolme autoa myyty

Trafin tilastot paljastavat, ettei venäläismerkin uusi tuleminen ole alkanut kovin vauhdikkaasti.

Delta-Auto toimi Ladojen maahantuojana yli neljän vuosikymmenen ajan, mutta luopui merkin edustuksesta vuoden 2012 lopulla.

Pitkään ei Lada kuitenkaan ollut ilman suomalaista maahantuojaa, sillä pirkkalalainen Lada-Auto aloitti venäläisvalmistajan autojen maahantuonnin viime vuoden huhtikuussa. Toistaiseksi myynti ei kuitenkaan ole ollut päätähuimaavaa. 

Trafin viime vuoden tilastoista selviää, että huhti–joulukuussa Ladoja ensirekisteröitiin Suomessa vain yksi kappale. Myynti kuitenkin osoittaa piristymisen merkkejä, sillä tämän vuoden tammikuussa rekisteriin laitettiin Trafin tietojen mukaan jo kaksi uutta Ladaa.

Kaikki kolme ovat olleet Granta-malleja, joiden hinta Suomessa alkaa noin 13 000 eurosta.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä sanomalehti Karjalainen.

Lähde: Trafi, Lada-Auto

***

Volvo-kuski hämmensi suorassa lähetyksessä 0:45


Lue myös:

    Uusimmat