Autokorjaamo varoittaa yleisimmillään olevista kolareista: "Kustannukset nousevat nopeasti yli lunastusrajan"

Metsäkaurisonnettomuuksien määrä on kasvanut tuntuvasti viime vuosina. Tilastollisesti onnettomuuksia tapahtuu eniten juuri nyt.

Autot kolaroivat metsäkauriiden kanssa erityisesti toukokuussa, kertoo vakuutusyhtiö Fennia tiedotteessaan. Riskit törmäykselle kasvavat, kun kesärajoitukset astuvat voimaan ja ajonopeudet nousevat.

Metsäkaurisonnettomuuksia tapahtuu eniten Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa, mutta runsaasti myös Pirkanmaalla, Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä ja Satakunnassa.

Vielä viisi vuotta sitten toukokuussa tapahtui runsaat 400 metsäkaurisonnettomuutta, mutta viime vuosina määrä on ollut kaksinkertainen.

– Metsäkaurisvahingot lähtevät selvään nousuun huhtikuun lopussa ja eniten niitä sattuu yleensä toukokuun loppupuoliskolla. Tämä vuosi tuskin on poikkeus, Fennian ajoneuvovakuutus- ja vahinkopalveluista vastaava johtaja Mikko Pöyhönen kertoo tiedotteessa.

Metsäkaurisvahinkojen suuren määrän taustalla on eläinten luonnollinen liikehdintä keväällä talven jälkeen. Kesäkuussa liikehdintä vähenee, joten onnettomuuksienkin määrä kääntyy laskuun.

Tilannenopeus, tilannenopeus, tilannenopeus

Metsäkauriita liikkuu usein alueilla, joilla teiden nopeusrajoitukset voivat olla 80 tai 100 kilometriä tunnissa.

Pöyhönen muistuttaa, että hirvistä ja kauriseläimistä varoittavat merkit sijoitetaan harkitusti sellaisiin paikkoihin, joissa näitä eläimiä tilastojen mukaan liikkuu enemmän. Silloin kannattaa vähentää nopeutta.

– Nopeuden alentaminen vaikuttaa yllättävän vähän matkan kokonaiskestoon, mutta sillä voi olla iso vaikutus, jos eteen kävelee hirvi tai metsäkauris. Erityisen tarkkana kannattaa olla, kun tie vie metsästä peltoaukealle ja päinvastoin. Liikenteen lisäksi kannattaa havainnoida erityisesti teiden reunoja.

Vanhempi auto menee helposti lunastukseen

Vaikka riistakolareita tapahtuu liikenteessä ympäri vuoden, on tilastollisesti katsottuna varsinainen vaaran aika juuri nyt.

Piikit näkyvät myös autojen vauriokorjaamoilla.

– Suurempien vaurioiden kohdalla autot menevät lunastukseen, sillä suomalainen autokanta on melko vanhaa, ja näin ollen korjauskustannukset nousevat nopeasti yli lunastusrajan, korjaamokeskus InCarin päällikkö Jerry Linjamäki kertoo tiedotteessa.

Linjamäki muistuttaa, että törmäysriski on suurimmillaan tuntia ennen auringonlaskua sekä noin tunnin verran sen jälkeen.

– Törmäysriski on myös suurin juuri sinä, missä hirviaita loppuu tai alkaa. Juuri nyt hirvet ovat liikkeellä siksi, että emot vieroittavat ylivuotisia vasojaan. Nämä pölhöt vasat eivät osaa oikein liikkua yksin ja tupsahtelevat tielle vähän mistä sattuu, hän varoittaa.

Unohda "yhden pysähdyksen taktiikka"

Suomalainen mentaliteetti ei sekään auta hirvieläinonnettomuusriskin pienentämisessä.

Liikenneturvan mukaan melkein puolet suomalaisista nimittäin pyrkii pysähtymään pitkillä ajomatkoilla mahdollisimman vähän.

– Pitkiä matkoja ei kannata lähteä ajamaan ajatuksella, että on päästävä perille yhden pysähdyksen taktiikalla. Väsymys iskee salakavalasti, Liikenneturvan suunnittelija Mia Nyholm totesi tiedotteessa aiemmin toukokuussa.

Lähteet: Fennia, InCar, Liikenneturva

Lue myös:

    Uusimmat