Yhä kalliimmiksi käyvät raaka-aineet sekä pula autoteollisuudessa tarvittavista komponenteista ajavat myös suomalaisia maahantuojia nostamaan uusien autojen hintoja. Osa maahantuojista on jo nostanut hintoja, osalla korotukset ovat vasta tulossa.
Uusien autojen hinnoissa on selvää nousupainetta. Yleisesti spekuloitu näkemys saa tukea Kauppalehden muutamalle merkittävälle suomalaiselle automaahantuojalle ja myyntiliikkeelle tekemästä kyselykierroksesta.
Useat merkit ovat nostaneet tai nostavat hintojaan maalis–toukokuussa muutamalla prosentilla. Joissain tapauksissa edullisemman autokaupan ehtii vielä tehdä ennen hintamuutoksia.
Viime vuonna valtamerkeistä suurimman suhteellisen kasvun Suomessa tehnyt Kia tarkistaa kaikkien malliensa hintoja toukokuun alussa. Hinnankorotukset ovat keskimäärin 1–3 prosenttia läpi linjan. Eri mallien osalta hinnankorotukset voivat vaihdella tätä enemmänkin.
Lue myös: Miten tässä näin kävi? Edullisen sähköauton hinta pomppasi tonneilla, vaikka autoverokin poistettiin
– Merkittävimmät syyt tähän ovat nousseet rahtikulut ja tehdashinnat. Tehdashintojen nousu johtuu raaka-aineiden hinnankorotuksista sekä komponenttipulan tuomista paineista. Huhtikuun loppuun on aikaa vielä ostaa nykyisillä hinnoilla, sanoo Kia Finlandin brändijohtaja Rami Kittilä.