Mainos

Auto valui miehen päälle rannalla – unohtuiko käsijarru vai tönäisikö joku autoa?

Rovaniemen Ounaskosken uimarannan eilisen onnettomuuden uhri on rovaniemeläinen vuonna 1955 syntynyt mies. Poliisin mukaan hän oli ottamassa aurinkoa rannan nurmikkoalueella, kun viereiseltä parkkipaikalta valui hänen päälleen henkilöauto. Mies kuoli tapahtumapaikalle.  

Poliisi tutkii tapausta kuolemantuottamuksena.  

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kirsi Huhtamäki Lapin poliisilaitokselta kertoo, että rinnettä alas valunut auto oli käytössä rovaniemeläisellä 21-vuotiaalla naisella. Häntä ei ole toistaiseksi kuultu.  

Vielä ei tiedetä syytä sille, miksi auto lähti liikkeelle. Huhtamäki kertoo, että parkkipaikka sijaitsee nurmikkoalueen yläpuolella, loivasti alaspäin viettävän rinteen päällä.  

– Käsijarrun päälläoloa selvitetään ensimmäisenä. Toki huomioon otetaan myös kolarin mahdollisuus eli se, että onko joku töytäissyt autoa, Huhtamäki sanoo.  

Äänettömästi valunut auto yllätti miehen täysin. Huhtamäen mukaan miehellä ei ollut tiettävästi seuralaisia. Myöskään hänen lähellään ei ollut ihmisiä, sillä kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.  

Onnettomuuden selvittämistä jatketaan silminnäkijöiden kuulemisella.  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.