Auto hyytyi Inarin pakkasissa – neuvokas poikaystävä kyyditsi Saran moottorikelkalla töihin

Pakkasmittari näytti aamukuudelta Lapin Inarissa hyytäviä 35 pakkasasteen lukemia. Sara Wesslinin piti rientää töihin, mutta auton käsijarru oli jäässä, eikä poikaystävänkään auto ehtinyt lämmitä työmatkaa varten. Tarvittiin luovempaa ratkaisua.

– Pohdin, että tilaisinko taksin, mutta poikaystäväni Oula ehdotti, että pitäisikö kelkalla lähteä, Wesslin kertoo.

Wesslinin työmatka on noin kolmen kilometrin mittainen, jonka hän on kovalla pakkaskelilläkin taittanut usein kävellen. Tänä aamuna kävelymatkaan ei kuitenkaan ollut aikaa, sillä Wesslinillä oli juonnettavanaan aamulähetys Yle Sápmilla. Niinpä hän puki lisää vaatetta yllensä ja hyppäsi moottorikelkan kyytiin.

Kelkkakyyti oli Inarinjärvellä kylmää, varsinkin Oula Guttormilla, joka luovutti omat suojalasinsa ritarillisesti tyttöystävälleen. 

– Oli aivan saakelin kylmä! Oula laittoi juuri viestiä, että poskia paleltaa vieläkin. Aikamoista asennetta se vaatii, Wesslin naurahtaa.

Pakkanen on puraissut Inarissa vieläkin kovemmin, sillä viime päivinä mittari on laskenut jopa 38 pakkasasteeseen. Talven kovimmat pakkaslukemat mitattiin tänään Muonion Alamuoniossa, jossa mittari näytti -41 astetta.

Viikonloppuna helpottaa, sillä sää voi lauhtua Lapissa jopa 20 astetta Jäämereltä virtaavan lauhan ilman myötä. Sara Wesslin on sään lauhtumisesta iloinen, vaikka on jo tottunut pohjoisen kylmiin olosuhteisiin.

– Pakkasista osaa jo jollain tapaa nauttiakin. Mutta kyllä se lauhtuminen helpottaa, erityisesti koiralle on mukava, kun pääsee enemmän ulos telmimään, Wesslin sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat