Testissä kemiallisten aurinkovoiteiden ainesosat imeytyivät verenkiertoon. Aurinkovoiteen käyttöä ei kuitenkaan tule lopettaa.
Kun levität ihollesi aurinkovoidetta, sen kemikaaleja imeytyy verenkiertoosi päivässä. Tähän tulokseen tulivat Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviraston tutkijat.
Tutkijoiden mukaan aurinkorasvoissa käytettyjen aineiden taso nousi veressä käytön myötä ja myös pysyi koholla 24 tuntia, vaikka voiteen käyttö päättyi. Tutkimus julkaistiin JAMA-lehdessä.
Kemialliset suoja-aineet imeytyvät ihoon
Aurinkovoiteiden kemialliset suoja-aineet imeytyvät ihoon ja imevät itseensä UV-säteilyä. Fysikaaliset suoja-aineet heijastavat UV-säteitä pois iholta eivätkä imeydy.
Tässä testissä tutkitut aineet olivat avobentsoni, oksibentsoni, ekamsuli ja oktokryleeni. EU:n alueella oksibentsoni on yleensä korvattu muilla aineilla. FDA ei kuitenkaan ole hyväksynyt näiden uudempien aineiden käyttöä.
Useita verinäytteitä
Tutkimuksessa 24 tervettä henkilöä suihkutti tai levitti iholleen aurinkosuojaa. He levittivät suojaa 75 prosentille kehonsa ihosta neljä kertaa päivässä neljän päivän ajan. Koehenkilöiltä otettiin useita verinäytteitä.
Esimerkiksi oksibentsonia, joka merkitään tuotteen aineosalistaan termillä benzophenone-3, imeytyi testissä kehoon. Aiemmissa tutkimuksissa sen on havaittu imeytyvän myös esimerkiksi äidinmaitoon. Myös muut aineet imeytyivät käytön aikana verenkieroon.

