Auerin lapsia tutkinut gynekologi oli ottanut heti kättelyssä kantaa "poikkeuksellisen törkeän rikoksen" todennäköisyyteen vuonna 2012. Hän muutti lausuntojaan myöhemmin.
Anneli Auerin ja hänen entisen miesystävänsä seksuaali- ja väkivaltarikossyytteitä koskevassa uudessa oikeudenkäynnissä on käsitelty tänään keskiviikkona syyttäjän todisteena olevia lääkärinlausuntoja.
Tampereen yliopistosairaalassa työskennellyt gynekologian erikoislääkäri haastatteli ja tutki Auerin lapsia syyskuussa 2011.
Lasten sijaisvanhemmat olivat puolustuksen mukaan tätä ennen, loppukesällä 2011 alkaneet kysellä kolmelta nuorimmalta lapselta mahdollisista seksuaalisista tapahtumista.
Syytteen mukaan rikokset olivat tapahtuneet vuosina 2007–2009.
Lääkärin haastatteluissa lapset mainitsivat genitaalialueille kohdistuneista tökkimisistä ja tunkeutumisista. Haastatteluissa tekijöiksi nimettiin Auer ja tämän entinen miesystävä.
Etenkin yksi lapsista kertoi itseensä kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta seikkaperäisesti.
Haastattelujen lisäksi gynekologi kirjasi lausuntoonsa havaintojaan lapsilla olleista arvista. Lausunnon mukaan kaikilla lapsilla oli ollut arpia peräaukossa.
Gynekologi kirjoitti, että arpilöydökset sopivat kertomuksiin ja että niiden perusteella lapsi on "erittäin todennäköisesti joutunut poikkeuksellisen törkeän seksuaalirikoksen uhriksi". Hän vertasi lasten kertomia tekoja kidutukseen.
– Todetut löydökset ovat voineet syntyä oletettuna tekoajankohtana, mutta tarkkaa arviota arpien syntyajasta ei voida tehdä, syyskuussa 2011 annetussa lausunnossa sanottiin.
Huhtikuussa 2012 gynekologi korjasi lausuntojaan "virheiden ja oikeuspsykologien huomautusten" takia ja poisti niistä mainitut johtopäätökset toimenkuvaansa kuulumattomina.
