Asunnonomistajille tulossa uusi avustus – mahdollisuus saada jopa tuhansia euroja esimerkiksi öljylämmityksestä luopumiseen

Rahaa voisi saada rakennuksen korjaamisesta energiatehokkaammaksi korjaamisesta esimerkiksi eristyksiä parantaen.

Asunnon korjaamiseen energiatehokkaammaksi suunnitellaan uutta avustusta, kertoo ympäristöministeriö. Tavoitteena on vähentää asumisen ilmastopäästöjä.

Avustusta voisivat hakea kerros- ja rivitaloyhtiöt, omakoti- ja paritalojen omistajat sekä valtion tuella rahoitettuja vuokra-asuntoja ja asumisoikeusasuntoja omistavat yhteisöt, joille myönnetään perusparannuskorkotukilainaa.

Määrä olisi enintään 20 prosenttia korjaustyön arvonlisäverottomista kustannuksista. Kaikki korjaushankkeen kustannukset voitaisiin laskea kokonaiskustannuksiin.

Mikä tahansa ratkaisu kelpaisi, esimerkiksi rakennuksen eristysten parantaminen, aurinkopaneelit tai öljylämmityksestä luopuminen.

Ainoa vaatimus olisi, että korjaushankkeen lopuksi voitaisiin osoittaa, että rakennuksen energiatehokkuus on parantunut riittävästi avustuksen saamiselle.

Kyseessä on asetusluonnos, joka on nyt lausuntokierroksella.

Maksaisi 40 miljoonaa vuodessa

Summa voisi olla jopa 6 000 euroa asunnolta, jos rakennus korjattaisiin lähes nollaenergiatasolle. Kerros- tai rivitaloasuntoon voisi saada jopa 4 000 euroa, jos se korjattaisiin vähintään 20 prosenttia energiatehokkaammaksi kuin nykyisin vaaditaan.

Vastaavan tuen voisi saada omakoti- tai paritaloon, joka korjattaisiin vähintään 30 prosenttia energiatehokkaammaksi kuin voimassaolevat säädökset edellyttävät.

– Haluamme kannustaa asuinrakennusten omistajia korjaamaan rakennuksensa erittäin energiatehokkaiksi ja tuottamaan nykyistä enemmän uusiutuvaa energiaa esimerkiksi aurinkopaneeleilla, kertoo ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen tiedotteessa.

Yhteensä rahaa asuntojen energiatehokkuutta parantaviin korjaushankkeisiin olisi jaossa 20 miljoonaa euroa vuonna 2020 ja 40 miljoonaa euroa vuodessa vuosina 2021–2022, ympäristöministeriö kertoo.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA myöntäisi avustukset.

Lue myös:

    Uusimmat