Asumisoikeusasunnon järjestysnumeron hakeminen muuttuu syyskuun alusta lähtien, kertoo Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry. Jatkossa asumisoikeusasunnon järjestysnumeroa haetaan Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Aralta ja asuntoa voi hakea mistä päin Suomea tahansa.
Aikaisemmin kunnilta haettavilla järjestysnumeroilla pystyi hakemaan asuntoa vain siitä kunnasta, josta numero oli haettu tai enintään muutaman kunnan alueelta. Uudet järjestysnumerot ovat voimassa kaksi vuotta. Aikaisemmin numerot olivat voimassa siihen asti, että ne käytettiin.
Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry:n mukaan uudistuksen tavoitteena on selkiyttää asumisoikeusasunnon hakemista ja saada asuntoa tarvitsevalle koti nopeammin.
– Monimutkaiseksi koettu asumisoikeusasunnon hakeminen yksinkertaistuu, mikä helpottaa uusien asunnonhakijoiden asemaa. Vanhat järjestysnumerot olivat voimassa periaatteessa ikuisesti, jos niitä ei käytetty, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Jari Riskilä tiedotteessa.
Suomessa runsaat 50 000 asumisoikeusasuntoa
Vanhat järjestysnumerot ovat voimassa tämän vuoden loppuun asti. Vanhat ja uudet järjestysnumerot ovat syyskuun alun ja vuoden lopun välisen ajan rinnakkain voimassa. Vanhoilla numeroilla on voimassaoloalueellaan etusija. Asuntoja haetaan uudistuksen jälkeen samalla tavalla kuin ennen.
Suomessa on runsaat 50 000 asumisoikeusasuntoa, joissa asuu yli 100 000 suomalaista. Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen hallitusohjelmaan on kirjattu, että uusien asumisoikeuskohteiden rakentamiseen ei jatkossa myönnetä tukia.
Riskilän mukaan kirjaus asumisoikeusasuntojen rakentamisen lopettamisesta on ristiriitainen ja hälyttävä. Hallitusohjelmassa mainitaan, että hallituksen asuntopolitiikan keskeisin tavoite on edistää asuntomarkkinoiden toimivuutta.
– Asumisoikeusasuminen vastaa erittäin hyvin useisiin nykypäivän haasteisiin, kuten asumisen kalleuteen etenkin pääkaupunkiseudulla, kotitalouksien kasvaneisiin asuntolainakuluihin ja elinkustannuksiin sekä asuinalueiden eriytymiseen, Riskilä sanoo.
Juttua on päivitetty lisätiedoilla 28.8. kello 14.07.
Uusimmat
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
Lataa lisää