Ässien uusi luotsi debytoi Nordiksella, HIFK:lle ja TPS:lle tuntuvia apuja

SM-liigassa palataan hiljalleen maajoukkuetauon jälkeen arjen kimppuun. Keskiviikkona ohjelmassa on yhteensä viisi ottelua. Mielenkiinto kohdistuu muun muassa Helsingin vanhaan jäähalliin Nordenskiöldinkadulle, jossa Ässät viilettää uuden päävalmentajansa Pasi Kaukorannan komennuksessa.

HIFK – Ässät

Ässät teki kovia ratkaisuja maajoukkuetauon aikana, kun porilaisseura antoi potkut päävalmentajana toimineelle Mikael Kotkaniemelle.

Kotkaniemen seuraajaksi astelee Pasi Kaukoranta, joka on toiminut 2000-luvulla usean kauden ajan Ässien apuvalmentajana.

Kaukorannan johtama Ässien valmennus laittaa heti joukkueen kärkiketjuja uusiksi. IFK:ta vastaan Ässien ykkösketjun muodostavat Jarno Kärki, Peter Tiivola ja Sakari Salminen.

IFK saa hyviä uutisia sairastuvan puolelta, kun muun muassa kapteeni Lennart Petrell on jälleen pelikunnossa. Petrell on merkattu IFK:n kolmosketjun laitaan. Puolustuksessa huippuhankinta Kyle Quincey palaa kehiin.

IFK:n kokoonpanosta puuttuu vielä muun muassa maalivahti Atte Engren. Torjuntavastuuta Ässät-ottelussa kantaa Markus Ruusu.

Keskiviikon kierrokselle lähdettäessä IFK on sarjassa kymmentenä. 19 ottelusta punapedot ovat keränneet kasaan 28 pistettä. Ässät on puolestaan viimeisenä, sijalla 15. Patapaidoilla alkukauden 20 ottelua ovat tuottaneet 15 pistettä.

TPS – Sport

Kierroksen kärkiottelu pelataan Turussa, jossa sarjakakkonen TPS saa vastaansa sarjassa yhdeksäntenä olevan Vaasan Sportin.

Maajoukkuetauon aikana TPS:n kokoonpanossa tapahtui liikehdintää, kun Petteri Wirtanen jätti seuran ja siirtyi Ruotsiin.

Keskiviikon kierroksen alla TPS sai hyviä uutisia, kun SM-liigassa parhaimmillaan 18 maalia yhteen kauteen ampunut Simon Suoranta on tervehtynyt pelikuntoon. Suoranta hyppää mukaan mustavalkopaitojen kakkosketjuun, tehden samalla debyyttinsä Liigan puolella TPS:n paidassa. Suoranta on ehtinyt pelata tällä kaudella vain kaksi CHL-ottelua.

Turussa TPS:n vastustajana toimiva Sport on ollut viime aikoina erittäin hyvässä vireessä.

Sport on voittanut edellisistä seitsemästä ottelustaan viisi. Kyseisellä aikajanalla Sport on kärsinyt vain yhden suoran tappion.

Sport tekee yhden merkittävän kokoonpanomuutoksen maajoukkuetaukoa edeltäneeseen Kärpät-otteluun nähden. TPS:ää vastaan Sportin tolppien välissä aloittaa Sami Aittokallio.

HPK-JYP

Hämeenlinnassa molemmat joukkueet esittelevät uusia pelaajia. Kotijoukkue HPK:n riveissä debytoi Niclas Lucenius, joka takoi alkukaudella Mestiksessä LeKin riveissä 15 otteluun 23 (5+18) tehopistettä.

HPK:n tapaan myös JYPiltä löytyy uusia kasvoja. Hurrikaanilauman puolustuksessa debytoi Oscar Eklund, joka on pelannut SM-liigassa aiemmin Kärppien, IFK:n ja KooKoon riveissä.

JYP tiedotti keskiviikkona myös yhdestä mielenkiintoisesta pelaajaliikkeestä. Jyväskyläläisseura lähetti huippulupaus Anttoni Hongan Mestikseen KeuPa HT:n riveihin. JYPin mukaan tavoitteena on se, että ”Honka saa pelata isoja minuutteja KeuPan paidassa, jotta hän pystyy murtautumaan nuorten MM-joukkueeseen”.

Keskiviikon kierrokselle lähdettäessä HPK on sarjataulukossa viidentenä. Alkukauden 20 ottelusta Kerho on kerännyt kasaan 32 pistettä. Alkukauden pahimpiin pettymyksiin lukeutunut JYP on tällä hetkellä toiseksi viimeisenä, sijalla 14. JYPillä alkukauden 19 ottelua ovat tuottaneet 18 pistettä.

Kierroksen muut ottelut:

Ilves-Lukko

KalPa-Pelicans

Kokoonpanot​​​​​​​

Lue myös:

    Uusimmat