Assange ei saanut Britannialta diplomaatin asemaa – WikiLeaksin perustajan asema yhä tukala

Yli viisi vuotta Ecuadorin Britannian-lähetystössä majaillut Julian Assange ei saa Britannialta diplomaatin asemaa. Assangen tilanne on käynyt ahtaammaksi sen jälkeen, kun Ecuadorissa vaihtui presidentti.

Britannia ei perustellut päätöstään julkisesti, ja sanoo, ettei se neuvottele asiasta Ecuadorin kanssa.

WikiLeaks-tietovuotosivuston perustaja Assange on paossa Ecuadorin Britannian-lähetystössä jo yli viisi vuotta.

Assange sai lähetystöstä turvapaikan paettuaan sinne Ruotsin viranomaisia, jotka halusivat kuulustella häntä epäiltynä raiskauksesta.

Ruotsissa syyttäjä on luopunut tutkimuksista, mutta Britannia sanoo pidättävänsä Assangen, mikäli hän poistuu lähetystöstä. Britannian mukaan Assange aikoinaan rikkoi takuita vastaan vapauttamistaan koskevia ehtoja.

Assange kiistää raiskausepäilyt sanoo, että luovutuspyyntö on ollut vain savuverho, jolla hänet luovutettaisiin tuomiolle Yhdysvaltoihin. 

WikiLeaks on muun muassa hakkeroinut ja julkistanut Yhdysvaltojen viranomaisten salaista sisäistä viestintää.  

Saa Ecuadorin passin?

Reuters-uutistoimiston mukaan Ecuadorin kansalaisia koskevaan tietokantaan on ilmestynyt Assangen nimi, mikä saattaa tarkoittaa, että hän olisi saanut maan kansalaisuuden. 

Joidenkin tietojen mukaan Assange olisi jo saanut henkilötunnuksen Ecuadorin viranomaisilta. 

Vuonna 2012 Assangelle myönsi turvapaikan Lontoon-lähetystössä silloinen presidentti Rafael Correa. Hänen seuraajansa Lenín Moreno suhtautuu nihkeämmin Assangeen.

Moreno sanoi viime syksynä, että Assange menee liian pitkälle puuttuessaan toisten maiden sisäisiin asioihin, kun Assange antoi tukensa Katalonian itsenäistymispyrkimyksille.

Lue myös:

    Uusimmat