Asiantuntijat neuvovat: Älä tee näitä virheitä työnhaussa!
Viime joulukuussa Suomessa oli 164 000 työtöntä ja monelle suomalaiselle työnhaku on hyvinkin ajankohtaista. Perjantaina Viiden jälkeen -ohjelmassa keskusteltiin siitä, miten saada haluamansa työpaikka.
Tärkein valtti nykyajan työelämässä on ManpowerGroup Oy:n liiketoimintajohtajan Anne Koivusaaren mielestä kognitiivinen joustavuus ja kyky oppia uusia asioita.
– Tällä hetkellä muutosvauhti työelämässä on sen verran hurja, että toimialasta riippumatta keskeinen ominaisuus on se, että on koko ajan nöyrä ja utelias oman osaamisen kehittämiseen ja sopeuttamiseen muuttuvan työelämän tarpeisiin, Koivusaari sanoi.
Lyhyt on kaunista
Uravalmentaja Susan Calonius antaa vinkkejä hyvän työhakemuksen ja ansioluettelon tekemiseen.
Älä jätä epähuomiossa tutustumatta hakemaasi työtehtävään. Caloniuksen mukaan kiinnostuksen osoittaminen juuri hakemaansa paikkaa kohtaan on ensiarvoisen tärkeää.
– Osoita, että tiedät, millaiseen organisaatioon olet hakemassa ja miksi. Tuo esille, että minä tiedän tämän ja tuon teidän organisaatiosta.
Älä lähetä kasvotonta cv:tä. Kuva ansioluettelossa toimii usein työnhakijan eduksi, sillä se tuo persoonallisuutta ja ääntä.
Älä jaarittele. Kolmas Caloniuksen vinkki liittyy ansioluettelon, hakemuksen ja mahdollisen esittelyvideon pituuteen. Napakka on tässä avainsana.
Ansioluettelon tulisi olla maksimissaan kahden sivun, hakemuksen maksimissaan yhden sivun ja videon maksimissaan minuutin pituinen.
– Me suomalaiset olemme sellaisia, että sitten kun pääsemme vauhtiin, puhumme paljon. Lyhyt on kuitenkin kaunista.
Mikä on sopiva palkka?
Koivusaari on samoilla linjoilla siitä, että kiteyttämisen kyky on tärkeä. Miten sitten pitää toimia, jos pääsee työhaastatteluun?
Älä vastaa liian lyhyesti, sillä se antaa helposti tylyn vaikutelman. Myöskään turha rönsyily ei toisaalta ole hyvä, koska se vie uskottavuutta.
Älä laita liian korkeaa ja epärealistista palkkatoivetta.
– Kyllä se voi karsia hakijoita, jos laittaa liian korkeaa palkkatoivetta, Koivusaari kommentoi.
Palkkatoiveessa kannattaa Koivusaaren mukaan arvioida omaa kompetenssia työtehtävässä.
Tutkimusten mukaan miehet laittavat yleensä palkkatoiveensa 20–30 prosenttia naisia korkeammalle, vaikka heidän kompetenssinsa tehtävään ei ole samalla tasolla kuin monen naishakijan.
Koivusaaren mukaan naiset siis usein jopa aliarvioivat palkkansa, mutta nyt kuitenkin uusi ja virkistävä aalto on nousemassa.
– Korkeakoulutetut nuoret naiset uskaltavan hinnoitella oman osaamisensa ja pyytää sen, mikä heille kuuluukin.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää