Tilastokeskus: Raju pudotus avoimissa työpaikoissa

LK avoimet työpaikat
Avointen työpaikkojen määrä väheni dramaattisesti vuoden toisella neljänneksellä.Lehtikuva
Julkaistu 19.08.2025 08:33(Päivitetty 44 minuuttia sitten)

MTV UUTISET – STT

Avointen työpaikkojen määrä väheni vuoden toisella neljänneksellä lähes 40 prosentilla vuodentakaisesta, kertoo Tilastokeskus.

Avointen työpaikkojen määrä väheni vuoden toisella neljänneksellä 38 prosentilla vuodentakaisesta, kertoo Tilastokeskus. Avoimia työpaikkoja oli tarjolla vähemmän erityisesti yksityisellä sektorilla ja rakennusalalla.

Tilastokeskuksen yliaktuaari Matti Lahdenmäki kertoo tiedotteessa, että avoimia työpaikkoja oli poikkeuksellisen vähän kesäkuun alussa. Nyt julkaistut tiedot kuvaavat kesäkuun ensimmäisen päivän tilannetta.

–  Viimeksi näin matalalla tasolla on oltu vuonna 2016, ja jopa koronapandemian pahimpina aikoina työpaikkoja oli enemmän avoinna kuin nyt, Lahdenmäki sanoo.

Yksityisellä sektorilla enemmän laskua

Avoimia työpaikkoja oli toisella vuosineljänneksellä kaikkiaan 28 900. Vastaavaan aikaan viime vuonna työpaikkoja oli avoinna 47 000.

Yksityisellä sektorilla avointen työpaikkojen määrä väheni prosentuaalisesti keskivertoa enemmän: 46 prosenttia. Avoimia työpaikkoja oli toisella neljänneksellä 18 800, kun vastaavaan aikaan viime vuonna niitä oli 34 700.

–  Yksityisen sektorin työtilanne herättää huomion, sillä avointen työpaikkojen määrä vähentyi lähes puoleen viime vuodesta. Viimeksi näin vähän avoimia työpaikkoja yksityisten yritysten toimipaikoilla oli vuonna 2015, Lahdenmäki sanoo.

Erityisesti avointen työpaikkojen määrä vähentyi rakennusalalla. Toisella vuosineljänneksellä avoimia työpaikkoja oli toimialalla 1 500, kun vuotta aiemmin vastaavana ajankohtana niitä oli 5 800.

Lue myös: Pitkäaikaistyöttömyys noussut hälyttäviin lukuihin - professori ehdottaa osallistumistulon käyttöönottoa

Karttapalvelu paljastaa huono-osaisuuden jakautumisen – tarkista oman alueesi tilanne

Kansalaisaloite työttömyysturvan suojaosan palauttamisesta etenee eduskuntaan

2:01imgSuomi vajonnut työttömyydessä EU-maiden pohjalle

Tuoreimmat aiheesta

Työttömyys