Asiantuntijat: Kaksi syytä, joiden vuoksi Suomi ei ole valmis kannabiksen laillistamiselle

Euroopassa on viime vuosina ollut nähtävissä liberaalimpaa suhtautumista päihdepolitiikkaan. Muun muassa Saksassa kannabiksen hallussapito ja käyttö on jo laillistettu. Päihdelääkärin ja Irti huumeista ry:n puheenjohtajan mukaan Suomi ei kuitenkaan vielä ole valmis kannabiksen laillistamiseen.

Päihdelääkäri Atte Virolainen ja Irti huumeista ry:n puheenjohtaja Mirva Vainikka toivat Huomenta Suomessa esille kaksi tekijää, joiden vuoksi Suomi ei vielä yhteiskuntana ole valmis kannabiksen laillistamiseen.

– Poliittisesti ollaan koko ajan menossa selkeästi sitä kohti, että kannabis tullaan laillistamaan Suomessa jossain kohtaa, mutta sen aika ei missään nimessä ole vielä, sanoo päihdelääkäri Atte Virolainen.

Virolaisen mukaan laillistaminen tulisi lisäämään ihmisten psykiatrisia ja psykologisia ongelmia, eikä Suomen palvelujärjestelmä ole siihen valmis.

– Psykiatrinen palvelujärjestelmämme on jo nyt monissa paikoissa romahtamispisteessä.

Toinen kannabiksen laillistamista vastaan puhuva yksityiskohta on Suomen nykyinen huumetilanne.

– Huumetilanteemme on tosi erilainen kuin Euroopassa, sillä meillä on tosi vahva sekakäyttökulttuuri, sanoo Irti huumeista ry:n puheenjohtaja Mirka Vainikka.

– Jos ajatellaan esimerkkejä Euroopasta, niin siellä myydään kannabistikkareita, -keksejä ja -olutta. Tällaisilla sekakäyttö ja päihdeongelmat Suomessa vain lisääntyisivät.

Katso myös: Masennusmyytit -sarjassa selvitettiin kenellä on varaa terapiaan ja johtavatko miekenterveysongelmat rahaongelmiin

Kenellä on varaa terapiaan? 15:26
Jaksossa tapaamme myös Sallan, jolla masennus johti huume- ja velkakierteeseen.

Lue myös:

    Uusimmat