Suomen Mielenterveysseuran projektipäällikkö Maria Viljanen antaa muutaman neuvon yksinäisen auttamiseen.
Asiantuntija neuvoo: Näin autat yksinäistä!
Julkaistu 08.10.2012 11:00(Päivitetty 13.02.2013 14:46)
Suomen Mielenterveysseuran projektipäällikkö Maria Viljanen antaa muutaman neuvon yksinäisen auttamiseen.
Suomen Mielenterveysseuran projektipäällikkö Maria Viljanen korostaa kodin ulkopuolelle lähtemisen tärkeyttä yksinäisen auttamisessa. Hän tunnustaa, että yksinäisen motivointi voi olla todella hankalaa.
– Yksinäiselle pitäisi etsiä kiinnostuksen kohteita. Tuoko hänelle mielihyvää vaikkapa kahvilla käyminen? Voisiko muutama kahvilassa käynti motivoida lähtemään ulos myös muualle?
Kahvilla voi käydä vaikkapa vanhuksille suunnatussa toimintakeskuksessa, Viljanen vinkkaa.
– Erilaisissa toimintakeskuksissa voi käydä vaikka kahvilla tai lukemassa lehtiä. Ei näissä paikoissa tarvitse välttämättä tehdä mitään erikoisempaa, voi vain oleskella muiden ihmisten joukossa. Omainen voi tulla myös mukaan, jos se pienentää kynnystä lähteä toimintaan mukaan, Viljanen kehottaa.
Moni taho tarjoaa apua yksinäisille vanhuksille. Suomen Punaisella Ristillä on ystäväpalvelu ja seurakunnilla on omaa auttavaa toimintaa. Apua saa myös soittamalla Mielenterveysseuran SOS-kriisikeskukseen tai kunnalliseen mielenterveystoimistoon. Vanhustyöhön on olemassa myös omia keskusliittoja, Viljanen listaa. Apu on konkreettista: esimerkiksi HelsinkiMissiolla on Aamukorva-palvelu, jonne voi soittaa tarvitessaan juttukumppania.
Viljanen myöntää, että palveluita voi olla vaikea löytää, sillä niistä ei välttämättä tiedetä. Internetistä löytyy tietoa, mutta osaavatko vanhukset sitä sieltä hakea?
– Toisaalta vanhukset voivat kavahtaa vanhuksille tarkoitettuja palveluja jo pelkän vanhus-sanan perusteella. ”Enhän minä ole vanhus” kuulee 90-vuotiaankin sanovan.
Omaisesta huolehtiminen voi olla vaikeaa ja raskasta, ja siksi Viljanen kehottaa pitämään huolta myös itsestään. Joskus voimat voivat vain loppua.
– Jos tuntuu, että omat voimavarat eivät riitä, on parempi keskustella omaisen kanssa suoraan ja etsiä kompromissia. Tapaamisia voi vähentää, muttei lopettaa kokonaan, Viljanen neuvoo.
Hän ehdottaa, että harventuneita tapaamisia voisi paikata pitämällä entistä enemmän yhteyttä puhelimitse. Mahdollisuuksien mukaan vastuuta huolenpidosta kannattaa myös jakaa muiden sukulaisten kesken.
Viljanen muistuttaa, että on tärkeää tehdä omaiselleen selväksi, ettei hylkää tai unohda tätä, vaikka tapaamiset vähentyisivätkin.
– Myös omaishoitajien täytyy pitää huolta myös itsestään. Jos hoitaja huomaa, ettei tähän pystykään, siitä pitää uskaltaa puhua omaisen kanssa ja miettiä yhdessä mahdollisia uusia keinoja, Viljanen toteaa.
Studio55.fi/ Erja Haverinen
Kuvat: Colourbox.com