Puhelinrinki lievittää yksinäisen omaishoitajan arkea
Omaishoitajan sosiaalinen elämä pyörii usein ainoastaan sairaan puolison ympärillä. Aina puoliso ei edes pysty juttelemaan, eikä neljän seinän sisältä pääse ulos vaihtamaan kuulumisia tuttujen kanssa – jos sellaisia edes enää on. Puhumalla paras -hanke tuo viikoittain seuraa puhelimen päähän.
Puhumalla paras -hankkeessa yksinäiset ikäihmiset jutustelevat puhelimessa samassa elämäntilanteessa olevien ihmisten kanssa, jotka kuuluvat samaan puhelinrinkiin. Juttutuokion aikana vaihdetaan tietoja, lievitetään yksinäisyyttä ja kerrotaan omista huolista tuntemattomille ihmisille.
– Yksinäisille ihmisille tämä on äärettömän tärkeä hanke. Se on henkireikä ulkomaailmaan ja elämään, vapaaehtoistyöntekijä Raija Mikkola kertoo.
Mikkola on tehnyt koko elämänsä vapaaehtoistyötä. Naapuriapu ja talkoohenki tulivat hänelle tutuiksi jo lapsena. Aikuisiällä hän oli hoitotyön ohella mukana vapaaehtoistoiminnassa, mutta eläkeiällä muiden auttamiselle on ollut enemmän aikaa.
Ei siis ole ihme, että Mikkola lähti mukaan Puhumalla paras -hankkeeseen puhelinringin vetäjäksi ja keräsi ryhmän omaishoitajista. Tulijoita olisi ollut vaikka kuinka paljon, mutta rinkiin otettiin neljä naista.
– Oli yllättävää, miten paljon heidän kesken vaihdettiin tietoja käytännön asioista, mutta lisäksi puhuttiin siitä, miten irrallaan he ovat yhteiskunnasta, kuinka yksinäiseltä tuntuu ja miten jaksaisi paremmin.
Puhelinringistä silta selviytymiseen
Naiset juttelivat keskenään tunnin viikossa kahdeksan viikon ajan. Puhelusta muodostui naisille niin tärkeä osa arkea, että sitä odotettiin todella innolla. Kun kaksi kuukautta oli kulunut, tunnelma oli haikea. Yhteyttä pidettiinkin myös puhelinrinkiajan jälkeen.
– Yksi omaishoitajista menetti puolisonsa heti puhelinringin päättymisen jälkeen. Olen vieläkin häneen yhteydessä, käyn katsomassa ja soittelen. Tämä on hänelle silta eteenpäin vaikean ajan yli.
Mikkola on tutustunut vapaaehtoistoiminnassa monien omaishoitajien arkeen. Pienetkin teot voivat olla sairaan puolison kanssa elävälle omaishoitajalle todella arvokkaita.
– Menin kerran vierailulle perheeseen ja kysyin, että mitä voisin tehdä. Vaimo oli juuri lukemassa miehelleen kirjaa. Oli syksyinen ja kirkas ilma, ja vaimo totesi, että lehdet pitäisi haravoida. Sanoin, että mitä jos minä jatkan kirjan lukemista ja sinä menet haravoimaan. Hän oli todella onnellinen, kun sai haravoida tunnin rauhassa.
Omaishoitajana elämä muuttuu täysin
Jos omaishoitajan arkea ei ole kokenut, sitä ei Mikkolan mukaan voi mitenkään kuvitella. Kotoa ei voi yleensä lähteä mihinkään, kun koko ajan pitää pelätä, miten toinen voi. Omista harrastuksistaan joutuu usein luopumaan ja ystävätkin saattavat kaikota.
– Siinä vieraantuu niin monesta asiasta, mikä muuttaa elämän. Silloin kaikki vapaaehtoisten tuki on erittäin tervetullutta. Puhelinringin tarjoama vertaistuki on kullan arvoista, sillä osallistujat ymmärtävät toisiaan kaikkein parhaiten.
Mikkola toivoo, että puhelinrinkejä olisi mahdollista perustaa jatkossakin, sillä yksinäisiä ihmisiä riittää. Toistaiseksi Puhumalla paras -hanke näyttää jatkuvan ensi vuoden loppuun. Eläkeliiton hanke toimii Raha-automaattiyhdistyksen rahoituksella. Hankkeen yhteistyökumppaneita ovat Suomen Mielenterveysseura ja TeliaSonera Oyj.
Uusimmat
-
00:02
Juhlinta yltynyt monin paikoin levottomaksi: Poliisi alkanut tyhjentää puistoja – MTV Uutiset seuraa päättäjäisviikonlopun juhlintaa
-
22:46
Helsingissä roihuaa kaksi isoa tulipaloa: Suuri määrä kalustoa sammutustöissä
-
22:16
Lähde: Jarmo Kekäläinen palkkasi kohuvalmentajan
-
22:16
Tällä rivillä olisi voittanut loton 3 000 000 euron potin: Ensi viikolla potti kohoaa 4 000 000 euroon
-
22:04
Sofi Oksanen muistelee lämmöllä Kaija Saariahoa: "Hän oli huikea esikuva nuorille taiteilijoille"
-
21:57
Vastoinkäymiset päihittivät Sebastien Ogierin, mestarikuski paljasti ulosajonsa syyn – "Oli liian myöhäistä"
-
21:48
Biden allekirjoittanut velkakattoa koskevan lain: "Vältimme taloudellisen romahduksen"
-
21:43
Real Madrid näytti floppihankinnalle ovea
-
21:43
Laulujoutsenen järjestämä "ratsia" pysäytti Reijon mökkimatkan – lintuharrastaja äimistyi "liikennepoliisista": "En ole moista ennen nähnyt"
-
21:37
Esapekka Lappi kuittasi tallimääräyskysymyksen nasevasti, karut olosuhteet löivät ällikällä – "Ei pystynyt käsittämään"
-
21:16
Max Verstappen ylivoimaisesti paalupaikalle – Charles Leclerciltä täysi sukellus
-
21:14
Venäjän armeijaan yhdistettyjä Z-symboleja ilmestyi Hietaniemen puihin Helsingissä – "Järkyttävä mielenilmaus"
-
21:13
Hongkongissa otettu kiinni useita Tiananmenin verilöylyn muistopäivän takia: "Kumouksellista käytöstä"
-
21:09
Sebastien Ogierilla painajaismainen päivä – tähtikuski sai nuhtelut toiminnastaan
-
20:35
Ukrainalainen komentaja: Venäjän "mittavat tappiot" Bahmutin lähistöllä jatkuvat – MTV seuraa sotaa
-
20:29
Yhdysvaltalaiskonservatiivien läpi ajamalla lailla yllättävä seuraus: Raamattu kiellettiin utahilaiskouluissa, perusteluna "vulgaarisuus ja väkivalta"
-
20:28
Paulus, 27, haki Love Islandiin siskonsa innoittamana – näin hän ajattelee ohjelman mukana tulevasta näkyvyydestä: "Jos nyt jotakin hölmöä sattuu tekemään..."
-
20:17
Onko tässä paras tapa sitoa kengännauhat? Lääkärin videosta somehitti – "Ei koskaan löysty"
-
20:14
Esapekka Lapilta tärkeää tiimityötä, Sebastien Ogier ajoi ulos – näin Sardinian MM-rallin lauantai eteni
-
20:11
Erdogan vannoi virkavalansa – aukeaako Ruotsin Nato-solmu vihdoin?
-
Lataa lisää