Mainos

Asiantuntija: Älä rääkkää itseäsi pakkasella

Kovat pakkaset altistavat hyväkuntoisenkin ihmisen terveysriskeille.

Erikoistutkija Raimo O. Salonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta toteaa, että voimakas rasitus vaikkapa hiihtäessä voi ainakin tilapäisesti vaurioittaa keuhkoja.

– Äärimmäisen kylmä ja kuiva ilma johtaa runsaaseen nestemenetykseen keuhkoputkien pinnalta, mistä voi seurata tulehduksia, Salonen sanoo.

Hän huomauttaa, että hengitystien ongelmista voi tulla myös pysyviä.

– Huippuhiihtäjistä tiedämme, että melkein kaikilla on astma. Tämä on seurausta äärimmäisistä ponnistuksista kovissakin pakkasoloissa.

Tavallisessa arjessa pakkasen vaikutuksiin törmäävätkin ensimmäisenä astmaatikot, joista monet varautuvat säiden muutokseen myös lääkityksellä. Salonen mainitsee erityisryhmänä myös sydän- ja verisuonisairauksista kärsivät ihmiset.

– Rasituksen sietokyky on heikentynyt ja pitää kulkea entistä painavammissa ja hankalammissa vaatteissa, Salonen kuvaa.

Pakkasella myös tuulee keskimäärin vähemmän, jolloin esimerkiksi liikenteen päästöt jäävät tavallista matalammalle. Pakokaasuilla ja pakkasella on tutkittuja haitallisia yhteisvaikutuksia.

Salosen mukaan moni riskiryhmään kuuluva selviää ulkoilua vähentämällä, mutta esimerkiksi arkiaskareiden hoitamiseen voi tarvita ulkopuolista apua.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.