Älypuhelinten koot ovat viime vuosina kasvaneet kasvamistaan, mutta Xiaomin Mi Max 2 erottuu edelleenkin jättiläisenä massasta. 6,44 tuuman näytöllä varustettu Mi Max 2 lähestyy tablettikokoluokkaa, mutta on kuitenkin täysverinen älypuhelin.
Saimme Mi Max 2:n testiin kansainväliseltä GearBest.com-verkkokaupalta, joka myy Mi Max 2:ta juuri nyt 204,14 euron hintaan.
Jättiläismäinen
Oikeastaan ainoastaan koolla on merkitystä Mi Max 2:ssa. Jos haluaa näin kookkaan älypuhelimen, on Mi Max 2 yksi markkinoiden parhaimpia vaihtoehtoja. Jos suuri koko ei miellytä, voi Mi Max 2:n unohtaa suoralta kädeltä.
Aluksi Mi Max 2 tuntuu jopa koomisen suurelta, mutta kaikkeen tottuu – niin myös Mi Max 2:n kokoon. Jos puhelintaan säilyttää liikkeellä ollessa taskun sijaan jossakin muualla, vaikkapa (käsi)laukussa, ei koosta ole niin mahdottomasti haittaa, mutta kuitenkin paljon hyötyä. Mi Max 2:lla on erittäin mukava lueskelle artikkeleita, katsella videoita, selailla Facebookia ja Twitteriä ja niin edelleen.
Näytön kuvanlaatu on kohtuullisen hyvä. Pikseleitä on 1920×1080, eli pikselitiheys yltää 324 pikseliin tuumaa kohti. Tätä voidaan pitää riittävänä tasona, joskin lisätarkkuuskaan ei olisi pahitteeksi. IPS LCD -tekniikalla toteutetun näytön katselukulmat ovat laajat.
Näytön kirkkaus riittää hyvään luettavuuteen kirkkaassakin valossa. Lisäksi näytön kirkkaussäätö on erittäin leveä, ja näytön kirkkauden saa laskettua myös erittäin matalalle tasolle pimeässä lukemista varten.
Valitettavasti toistaiseksi Mi Max 2:ssa ei oteta täyttä hyötyä irti suuresta näytöstä. MIUI 8:n vakaasta versiosta ei vielä toistaiseksi löydy mahdollisuutta jakaa näyttö kahdelle sovellukselle. Tilanne on kuitenkin onneksi korjaantumassa: ominaisuus on jo mukana MIUI 8:n beetatestiversiossa ja kuuluu myös tulossa olevan MIUI 9:n uudistuksiin.








