Mainos

Arkkipiispa Paarma kiittelee mediaa

Arkkipiispa Jukka Paarma pitää median uutisointia mm. Lähi-idän tapahtumista suhteellisen tasapuolisena.

Paarma sanoo tänään ilmestyneessä kirkollisessa Shalom-lehdessä, että yleisellä tasolla suomalaisessa mediassa on tapahtunut kehitystä ja parannusta, vaikka edelleen saattaa olla yksittäisiä toimittajia, joilla on yksipuolinen käsitys asioista. -Uskon, että meillä saa kohtuullisen hyvän kuvan asioista, jos seuraa mediaa laajemmin, Paarma painottaa

Arkkipiispan mukaan yksittäisten tapahtuminen kohdalla saattaa tiedonvälitys kuitenkin olla hyvin yksipuolista ja tiedot saattavat tulla vain joko toiselta tai toiselta puolelta. -Voi olla, että aivan olennaisia asioita saatetaan jättää kertomatta. En osaa sanoa kuinka tahallista se on, Paarma kertoo ja jatkaa. -Kun Hebronissa palestiinalaiset tuhosivat patriarkkojen hautoja, en huomannut missään lehdessämme kerrottavan, että sitä ennen Israelin joukot olivat hävittäneet läheltä moskeijan, josta palestiinalaiset raivostuivat ja saivat aiheen kostoon.

Paarma arvioi myös, että julkisessa hallinnossamme ajatellaan Lähi-idästä nykyisin avarammin kuin takavuosina. -Äärimmäisestä palestiinalaismyönteisyydestä on tultu tasapuolisempaan ajatteluun, osataan kuunnella molempia osapuolia ja ymmärretään, että kummallekin osapuolelle on taattava olemassaolon oikeutus.

Shalom-lehti jaetaan mm. kaikkiin suomenkielisiin evankelis-luterilaisiin seurakuntiin.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.