Mainos

Apulaisoikeusasiamies: Kelan tulisi hyvittää toimeentulotuen käsittelyn viivästymisiä

Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen mukaan Kelan tulisi hyvittää asiakkaille toimeentulotuen käsittelyn lainvastaista viivästymistä.

Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja esittää, että Kela suorittaa hyvitystä ihmisille, joille on tullut taloudellista vahinkoa, haittaa ja vaivannäköä Kelan menettelystä. 

Pajuoja myös katsoo, että Kelan pitäisi toimia asiassa oma-aloitteisesti ja tiedottaa asiakkaille, miten nämä saavat hyvitystä. Kelan tulisi myös määritellä selvästi perusteet hyvityksille. 

Apulaisoikeusasiamies toteaa, että toimeentulotukihakemusten käsittelyssä, sitä koskevassa päätöksenteossa ja tuen järjestämisessä on ilmennyt vakavia puutteita. 

– Kelan menettely on erityisen moitittavaa, koska toimeentulotuki on tarkoitettu tilanteeseen, jossa henkilön tai perheen tulot ja varat eivät riitä välttämättömiin jokapäiväisiin menoihin, tiedotteessa sanotaan. 

Pajuoja on myös pyytänyt Kelaa ilmoittamaan, mihin toimiin se ryhtyy hyvitysesitykseen liittyen. 

Kelan määrä kertoa korvauksista tiistaina 

Kela on aiemmin ilmoittanut kertovansa tällä viikolla, miten se korvaa viivästyneistä päätöksistä koitunutta haittaa. Kela järjestää tiistaina päivällä asiasta infotilaisuuden. 

Viime viikolla Kela kertoi, että perustoimeentulotuen ruuhka on helpottanut ja hakemukset käsitellään nyt lainmukaisessa ajassa. Hakemukset pitää lain mukaan käsitellä seitsemän arkipäivän kuluessa hakemuksen saapumisesta. 

Perustoimeentulotuki siirrettiin kunnilta Kelan hoidettavaksi vuoden alussa. Kelan palvelut ruuhkautuivat pahasti, ja alkuvuonna hakemusten käsittely kesti sallittua pidempään. Kuntien vastuulle jäi täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.