Apple-tietäjä: Kahdet uudet AirPods-kuulokkeet tulossa viimeistään keväällä 2020

Apple tulee lanseeraamaan loppuvuodesta 2019 tai alkuvuodesta 2020 kahdet uudet AirPods-kuulokkeet, raportoi Apple-tietäjänä osuvien raporttiensa ansiosta tunnetuksi tullut, nykyisin TF Industriesilla työskentelevä analyytikko Ming-chi Kuo. Tuoreesta raportista kertoo 9to5Mac-sivusto.

Tulevista AirPods-kuulokkeista toiset ovat Kuon mukaan päivitysversio nykyisistä AirPods-kuulokkeista, kun taas toiset ovat tulossa uudessa muodossa ja aiempaa korkeammalla hinnalla.

Kuo toteaa raportissaan, että Apple aikoo muuttaa AirPods-kuulokkeiden sisäistä rakennetta ja valmistusprosessia ja siirtyä SIP-paketointiin (system in package), minkä pitäisi parantaa tuotannon saantoa ja tehokkuutta, säästää tilaa sekä pienentää tuotantokustannuksia.

Kuo ei nyt uudessa raportissaan ottanut lainkaan kantaa AirPods-kuulokkeilta odotettaviin uusiin ominaisuuksiin. Aiemmissa raporteissa, muun muassa Bloombergilta, seuraavan sukupolven AirPods-kuulokkeisiin on odotettu aktiivista vastamelutoimintoa sekä parannettua vedenkestävyyttä. Lisäksi esillä on ollut mustan värin tulo vaihtoehdoksi valkoiselle. Kuon lisäksi myös DigiTimes-julkaisu raportoi tänään toimitusketjulähteisiinsä viitaten Applen olevan aloittamassa seuraavan sukupolven AirPods-kuulokkeiden tuotantoa loppuvuodesta ja mainitsi myös kuulokkeiden tulevan sisältämään vastamelutoiminnon.

AirPods-kuulokkeista on tullut hitti niiden loppuvuodesta 2016 tapahtuneen myyntiintulon jälkeen. Analyytikko Kuo odottaa Applen toimittavan vuonna 2019 AirPods-kuulokkeita 52 miljoonaa kappaletta ja vuonna 2020 jo 75 miljoonaa.

Reilu kuukausi sitten esitellyt toisen sukupolven AirPods-kuulokkeet on varustettu uudella Applen H1-piirillä ja tarjoavat sen myötä 50 prosenttia alkuperäisiä enemmän eli kolme tuntia puheaikaa. Lisäksi H1-piirin avulla AirPods-kuulokkeet yhdistyvät myös kaksi kertaa nopeammin paritettujen laitteiden kanssa sekä tarjoavat 30 prosenttia pienemmän äänentoiston viiveen pelatessa. Uusi ominaisuus toisen sukupolven AirPods-kuulokkeissa on kädet vapaana toimiva Hei Siri. Siri-virtuaaliavustajaa voi käyttää näin tutulla ”Hei Siri” -komennolla ilman tarvetta aktivoida avustajaa ensin kuuloketta sormella näpäyttämällä.

Toisen sukupolven AirPods-kuulokkeet maksavat saman verran kuin alkuperäiset eli 179 euroa tavallisella latauskotelolla tai 229 euroa uudella langatonta latausta tukevalla kotelolla.

Uusien AirPods-kuulokkeiden lisäksi Applen on huhuttu kehittävän myös Apple-brändin alla myytäviä uusia suurempia, korvan peittäviä on-ear-kuulokkeita.

Lue myös:

    Uusimmat