Löytyikö Applen sähköautolle valmistaja? Suunnitelmat nytkähtämässä isosti eteenpäin autojätin kanssa
Lyökö Apple hynttyyt yhteen korealaisen autojätin kanssa?
Applen tiedetään suunnitelleen jo pitkään omaa henkilöautoa. Teknologiajätin autoprojekti on ollut jo vuosia julkinen salaisuus, jota on edistetty rauhassa kulissien takana. Välillä projekti on laitettu myös jäihin.
Sisäisesti Project Titan -koodinimellä tunnettu hanke on ottanut viime vuonna isoja edistysaskelia, sillä Applen kerrotaan neuvottelevan tällä hetkellä Hyundain kanssa sähköautonsa valmistamisesta.
Korea IT News -julkaisun tietojen mukaan Apple ja Hyundai pyrkivät pääsemään sopimukseen maaliskuuhun mennessä. Auton tuotannon olisi määrä käynnistyä Yhdysvalloissa vuonna 2024.
Autoa valmistettaisiin joko Hyundain sisaryhtiön Kian tehtaalla Georgian osavaltiossa tai varta vasten Applen sähköautoa varten perustettavassa tuotantolaitoksessa.
Uutistoimisto Reutersille Hyundai tyytyi toteamaan ainoastaan, että se saa paljon yhteydenottoja muiden yhtiöiden sähköautojen mahdollisesta valmistamisesta. Apple puolestaan ei kommentoinut lainkaan.
Korea IT Newsin mukaan Apple ja Hyundai julkistaisivat auton esituotantoversion jo vuoden 2022 aikana.
LUE MYÖS: ”Kuin näkisit iPhonen ensimmäistä kertaa” – omenalogolla varustetusta sähköautosta tulossa totta?
Lähde: Reuters
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää