Apinarokon DNA:ta löytyi siemennesteestä
Apinarokon DNA:ta on löytynyt muutamien tartunnan saaneiden spermasta, kertoo uutistoimisto Reuters. Havainnot vihjaavat, että tämän vuoden aikana epätavallisesti levinnyt virus tarttuu myös seksiteitse.
Neljän italialaisten apinarokkotartunnan saaneen miehen siemennesteestä on löydetty apinarokon osasia. Myös Saksassa viruksen DNA:ta on löydetty kahden potilaan spermasta.
Viime aikoina länsimaissa tavatut apinarokkotapaukset on liitetty miesten väliseen seksiin, mutta viruksen on ajateltu ensisijaisesti tarttuvan aiheuttamiensa ihomuutosten ja hengitysteistä lähtöisin olevien isojen pisaroiden välityksellä.
Apinarokkoa ei ole pidetty seksitautina, sillä sen ei ole aiemmin tiedetty voivan levitä siemennesteen tai emätineritteiden kautta.
Apinarokon DNA:n löytyminen tartunnan saaneiden spermasta viittaa siihen, että jälkimmäinenkin tartuntareitti on mahdollinen. Yhden potilaan antaman näytteen perusteella siemennesteestä löytyvä virus pystyy jakautumaan ja tartuttamaan toisen ihmisen.
Havainnot perustuvat vain muutamien potilaiden aineistoon, eikä niistä kannata tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä esimerkiksi viruksen muuntumisesta. Löydökset ovat vielä alustavia, mutta ne tukevat vahvasti teoriaa, jonka mukaan apinarokko leviää myös seksin välityksellä.
Välttääkseen apinarokkotartunnan tai tunnetut seksitaudit intiimistä kosketuksesta tulisi pidättäytyä kipeänä tai jos ihossa on epätavallisia muutoksia, kuten rakkuloita. Uusien seksikumppanien kanssa tulisi käyttää kondomia.
Tulevatko eläinten kantamat virukset hyppäämään yhä useammin ihmisiin? Alla olevalla videolla infektiolääkäri Ville Holmberg kertoo One Health -ajattelusta, ja mihin tulevaisuudessa pitää varautua.
Lähteet: Reuters, Eurosurveillance, Research Square, CDC
Uusimmat
-
06:06
Tukholmassa räjähdys asuintalossa – kolme ihmistä loukkaantunut, poliisi tutkii murhan yritystä
-
06:05
Kaverusten koulumatka keskeytyi karmivaan takaa-ajoon – lällättelystä suivaantunut huumekuski yritti ajaa lasten yli
-
05:45
Brittinäyttelijä David McCallum on kuollut
-
05:45
Entinen mopopoika, nykyinen K-kauppias Niko on järjestänyt kaksi supersuosittua mopomiittiä – näin ilkivalta ja kumin polttaminen estettiin
-
05:37
Ammattiliittojen protestiviikot alkavat tänään – näin ulosmarssit ja työnseisaukset nyt näkyvät
-
23:24
Susi haavoitti koiraa Jämsässä – poliisi pyytää ilmoittamaan susihavainnoista hätäkeskukseen
-
23:17
Merellä ja Saimaalla tuulee navakasti, varoittaa Ilmatieteen laitos
-
23:08
Venäjän armeijan väitetään torjuneen ohjushyökkäyksen Sevastopolissa – MTV seuraa sotaa
-
23:00
Ihmisiä kuollut ja haavoittunut polttoainevaraston räjähdyksessä Vuoristo-Karabahissa
-
22:52
Arnold Schwarzeneggeriltä, 76, video leikkauksen jälkeen – se on kovaa nähtävää
-
22:21
Paha rimanalitus tv-lähetyksessä: mautonta puhetta Michael Schumacherista
-
21:55
Ensitreffit alttarilla -osallistujat pääsevät haistelemaan puolisoehdokkaidensa ominaistuoksuja – Töllötuomarit: "Entä jos haisee hieltä?"
-
21:54
Perintöverolle esitetään pidempää maksuaikaa, mutta korko olisi jopa 11 prosenttia – "Se on täysin kohtuuton"
-
21:41
Unkarin pääministeri: "Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifiointi ei ole kiireellistä"
-
21:24
Kiinan mediaväite: Pohjois-Korea sallimassa maahantulon vuosien koronaeristyksen jälkeen
-
21:01
Ranska haluaa EU:lta päivämäärät uusien bensiiniautojen myynnin lopettamiselle
-
20:55
Maajussi-Kallen pilvilinnat romahtivat, kun ihastus ei kiinnostunutkaan – Töllötuomarit: "Tällainen tilanne on ihan hirveä"
-
20:45
Spede-elokuvan ohjaaja luuli lapsena, että "spede" on haukkumasana, nyt hän sai tehdä surumielisen teoksen viihteen ristiriitaisesta suurmiehestä
-
20:41
Sebastian Vettelistä leviää huima huhu – MM-sarjassa kovat kiikarissa
-
20:15
Amerikkalaisnainen pudotti älykellonsa ulkohuussiin ja "päätti mennä perään" – näin siinä sitten kävi
-
Lataa lisää