Antti Rinnettä ehdotetaan varapuhemieheksi – tätä mieltä Matti Vanhanen on varamiehestään: "Olen saanut jonkin verran vaatimuksia siitä, ettei tällaista pitäisi hyväksyä"

Eduskunnan puhemies Matti Vanhasen mukaan"poltiikassa pitää olla valmis roolin vaihtamiseen" 9:13
Matti Vanhanen toteaa Viiden jälkeen -ohjelmassa, että kotimainen politiikka on viime aikoina muuttunut. Millaisena hän näkee suomalaisen politiikan ja tämänhetkisen hallituksen tulevaisuuden? Katso puhemiehen koko haastattelu yllä olevalta videolta! ​​​​​​​

Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen joutui reilu 15 vuotta sitten tiukan paikan eteen, kun hän otti pääministerin salkun kantaakseen unohtumattoman Irak-skandaalin jälkeen. Mitä mieltä hän on Sdp:n uusista ministerivalinnoista

– Sopivasti ennakkoluulottomuutta ja kokemusta – hyvä sekoitus, Vanhanen kuvaili ministerisalkkujen vaihtoa.

Matti Vanhaselle Sirpa Paateron (sd.) valinta kuntaministeriksi oli pieni, mutta ei tavaton yllätys. Eduskunnan puhemies uskoo, että Posti-kiistan aikaiset tapahtumat on Sdp:n riveissä käyty läpi ennen ministerisalkkujen eilistä jakoa.

Vanhanen ei usko, että Posti-kohun ryöpyteltävänä olleella Paaterolla olisi vaikeuksia astua uuteen ministerin rooliin tämän sairausloman jälkeen.

– Politiikassa pitää olla valmis erilaisiin roolinvaihdoksiin ja nopeisiin liikkeisiin. Aina välillä sattuu jotakin, ja sitten pitää olla valmis omaksumaan uusi tilanne, Vanhanen toteaa vähäsanaisesti ja kohauttaa olkapäätään.

Vanhasella Antti Rinteen pestistä poliittinen vastaus

Sirpa Paateron valinnan lisäksi kansa on hämmentynyt Antti Rinteelle (sd.) suunnitellusta kohtalosta: entiselle pääministerille on pedattu varapuhemiehen paikkaa. Toisin sanoen: Rinne olisi varapuhemiehenä eduskunnan puhemies Matti Vanhasen varamies.

Valintaa pidettiin yllättävänä pariviikkoisen hallituskriisin tapahtumien vuoksi. Miten varapuhemiehen tehtävä istuu miehelle, joka joutui luottamuspulan vuoksi astumaan syrjään pääministerin pallilta?

Vanhanen kertoo, että hänen täytyy puhemiehen ominaisuudessa katsoa ja noudattaa Suomen perustuslakia – muuhun hänellä ei ole mahdollisuutta.

– Olen saanut jonkin verran sosiaalisessa mediassa vaatimuksia siitä, ettei tällaista pitäisi hyväksyä. Hän on kuitenkin istuva kansanedustaja. Voitaisiinko hänet siis valita valiokunnan jäseneksi puheenjohtajaksi tai puhemieheksi? Nämä ovat niitä tehtäviä, joihin (kansan)edustajat ovat vaalikelpoisia, Vanhanen toteaa.

Reilu 15 vuoden tapahtumat kirkkaina mielessä

Matti Vanhanen oli reilu vuosikymmen sitten samassa tilanteessa, jossa mahdollisesti Sanna Marin on eduskunnan huomisen pääministerivalinnan jälkeen. Vanhanen tietääkin varsin hyvin, millaista on astua haastavaan ja itsenäiseen pääministerin tehtävään, kun kahden vahvan hallituspuolueen välillä on skismaa.

Vuonna 2003 silloinen pääministeri Anneli Jäätteenmäki (kesk.) joutui eroamaan niin kutsutun Irak-skandaalin saattelemana.

Vanhanen kokee, että hänen poliittisen taustansa vuoksi hänellä oli kaikki eväät ottaa pääministerin tehtävät vastaan nopealla varoitusajalla.

– Sellaisen kuohun, mikä oli kahden päähallituspuolueen välillä, jälkeen tilanteen vakauttaminen oli se, mihin piti etenkin alkuvaiheessa keskittyä.

Myös yli vuosikymmen sitten hallituskriisissä oli tärkeää keskittyä hallituspuolueiden väliseen yhteistyöhön: asioista päätetään hallituksessa, eikä keskeneräisistä asioista huudella hallituksen ulkopuolelle.

– Tein eri ratkaisuja, joilla pyrin nostamaan rimaa siihen, että hallituspuolueiden tai ministerien välille ei synny sellaisia pienempiä tai suurempia kysymyksiä, jotka muuttuvat julkisuudessa symboleiksi, joista alkaa sellainen tappelu, jossa mitataan, kenen tahto voittaa. Se olisi äkkiä eskaloitunut kriisiksi.

Tätä pääministeriltä vaaditaan

Vanhanen myös toteaa, että kriisitilanteessa – kuten muutenkin – pääministerin tulee hoitaa oma tonttinsa. Pääministerin tehtävä on yleisjohtamista, jolloin hän keskittyy valvomaan, että hallitusohjelma toteutuu sellaisena kuin se on suunniteltu.

– Kukaan ei pysty kaikkea hallitsemaan. Minulle tärkeintä johtamisessa oli se, että ei pidetty ainuttakaan palaveria, jossa ei olisi sovittu, kuka tekee seuraavan vaiheen. Pääministerin pitää pystyä jakamaan koko ajan tehtäviä. 

Lue myös:

    Uusimmat