Antti Palola: Työajan pidentämiskisassa askel ei osu lankulle

Asian selventämiseksi on sanottava, että palkansaajapuolelle esitetyt työelämän jäykkyyksien poistamiset ja joustojen lisäämiset ja toisaalta työantajalle esitetyt velvoitteet muutosturvan tai työsuhdeturvan parantamisen osalta eivät olleet missään järkevässä suhteessa toisiinsa. Tasapainosta ei ollut tietoakaan.

Elinkeinoelämän näkemykset olivat erityisen piittaamattomia tilanteista, joissa hyvää tulosta tekevä ja voittoa tuottava yritys sanoo väkeä irti tuotannollisista ja taloudellisista syistä vedoten milloin mihinkin Euroopasta vastaisuudessa tulevaan säätelyyn. Aivan erityisesti nostan tikun nokkaan finanssialan, jolla on viime aikoina tehty historiallisen hyvää tulosta. Siitä huolimatta ihmisiä on irtisanottu surutta milloin mihinkin syyhyn vedoten.

Tästä on kohtuus ja oikeudenmukaisuus kaukana. Meno kuvastaa ahneutta, röyhkeyttä ja oman edun tavoittelua.

Ymmärrän toki monen muun suomalaisen palkansaajan tavoin, kun tuotannollisia ja taloudellisia syitä käytetään tilanteissa, joissa yrityksen toiminta on vaakalaudalla ja pyritään löytämään kaikki mahdolliset keinot toiminnan jatkon turvaamiseksi.

Kesä tuo hallitusohjelman perusteella toisen kierroksen yhteiskuntasopimusneuvotteluihin. Hallitus odottaa työelämän osapuolien sitoutuvan kattavasti yksikkötyökustannusten alentamiseen vähintään viidellä prosentilla sekä muutosturvaan ja siihen liittyvään koulutusmalliin 21.8.2015 mennessä.

Lähtökohta ei ole uudessa tilanteessa kovin paljon parempi kuin kuukausi sitten. Tilannetta vaikeuttaa vielä se, että hallitus on pääministerin johdolla liputtanut voimakkaasti työajan pidentämisen puolesta, kun puhutaan yksikkötyön kilpailukykyloikasta.

Tässä hyppykisassa voi käydä niin, että askel ei sovi lankulle tultaessa. Jäsenistömme suhtautuu yksiselitteisen kielteisesti työajan pidentämiseen. Sen läpivieminen olisi todella hankalaa.

En usko työajan pidentämisen ylivoimaisuuteen kilpailukyvyn lisäämisessä, sillä meillä on jo nyt Suomessa suuri työttömien joukko. Työelämän hyväosaiset, joilla on vakituinen ja kokoaikainen työsuhde, tekisivät entistä pitempää päivää. Työelämän huono-osaiset, joilla ei ole työpaikkaa tai vain silpputöitä, jäisivät entistä vähemmälle osalle työstä.

Tämä johtaisi nykyistä huomattavasti pahempaan kansan kahtiajakautumiseen. Sitä en voi hyväksyä. Ymmärtäisin kohkaamisen työajan pidentämisestä, jos meillä olisi merkittävä työvoimapula, teollisuuden tilauskirjat täynnä, koneet kävisivät kuumina ja piiput hehkuisivat punaisina. Valitettavasti näin ei ole.

Olen ollut yli 35 vuotta työelämässä. Koko ajan on puhuttu edessä olevasta työvoimapulasta. Minäkin olen joskus tähän mantraan uskonut, mutta en usko enää. Olen kääntänyt asiassa kurssini 180 astetta.

Uskon päinvastoin, että meillä tulee jatkossa olemaan pula työstä. Sitä ei ratkaista teettämällä lisää työtä yhä harvemmalla joukolla ja jättämällä muut osattomiksi.

Työ muuttuu tulevaisuudessa entistä nopeammin automatisaation, robotisaation, digitalisaation ja teollisen internetin myötä. Tämä on tosiasia ja kukaan meistä ei voi varmuudella sanoa, mikä tilanne on 10 vuoden kuluttua. Sen tiedämme, että maailma ja sen myötä työelämä on kokonaan toisenlainen silloin kuin mitä se on tänään.

Usean tulevaisuuden tutkijan tavoin uskon, että tulevaisuuden työelämässä meidän on jaettava työtä nykyistä tasaisemmin. Se ei tapahdu tavalla, johon pääministerimme nyt uskoo. Oppi työn tarjonnan lisäämisestä ratkaisuksi tähän tilanteeseen kuuluu menneeseen aikaan, jota emme enää elä. Kannattaa katsoa tulevaan - niin hallituksen, elinkeinoelämän kuin ay-liikkeenkin.

Pystymme vaikuttamaan yksikkötyökustannuksiin neuvottelupöydässä ja siitä meillä on näyttöjä. Meidän on tehtävä tämän vaalikauden aikana vertailussa käytettäviä maita kilpailukykyisempiä palkkaratkaisuja. Tärkein verrokki lienee Saksa. Tämä tarkoittaa erittäin maltillisia palkkaratkaisuja tuleville vuosille.

Tämän me palkansaajajärjestöissä osaamme. Uskon myös, että palkansaajapuoli ymmärtää vakavan tilanteen ja pystyy tekemään tarpeelliset ratkaisut. Historia on osoittanut, että työmarkkinajärjestelmämme saa tuloksia aikaan. Sen myönnän, että järjestelmämme ja toimintamme eivät aina ole dynaamisimmasta päästä - mutta toisaalta tuloksiakin syntyy.

Toivottavasti kaikki osapuolet ymmärtävät, että Suomea rakennetaan jatkossakin neuvottelemalla ja sopimalla - ei riitelemällä ja repimällä.